Seurakuntatyö Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa tutuksi

Kylväjä tekee työtä islaminuskoisten veljeskansojen parissa Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa. Kaukasiassa eletään työn alkuvaiheita, jolloin työ on uusien ihmisten tavoittamista ja
kristittyjen  yhteisiä kokoontumisia. Etu-Aasiassa vastuu on siirtymässä vuosikymmenten työn jälkeen paikallisten käsiin. Muslimeille armo-käsite on tuttu, mutta kristinusko tuo armoon aivan uuden sisällön: Jeesus on kuollut meidän puolestamme ja täyttänyt lain. Kirkkohallituksen suosituskolehtina kerätään vuonna 2018 lahja seurakuntaa synnyttävään ja vahvistavaan työhön islamilaisilla alueilla Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa. Työtä voi pitää seurakunnassa muutenkin esillä Annoit minulle armon -keräyksen sivuilta löytyvien materiaalien avulla.

Työhön voi osallistua kirkossa kerättävän kolehdin lisäksi Kylväjän sivujen Lahjoita-osion kautta tai viitenumerolla, jonka saa viitenumerolaskurista ja Kylväjän toimistosta, p. 09 2532 5400.