Jumalan työtovereiksi Ateenaan

Kesällä 2018 Kylväjän kautta on lähdössä Kreikkaan peräti kaksi perhettä kohtaamaan hädänalaisia pakolaisia. Elokuussa matkaavia Bella ja Faisal Masihia sekä Taneli ja Hanna Skyttää perheineen odottaa ainutlaatuinen näköalapaikka kriisin keskellä.

Pakistanista kotoisin olevat Bella ja Faisal Masih ovat lähdössä poikansa Joshin kanssa elokuussa 2018 Kreikkaan. He lähtevät jakamaan Jeesuksen rakkautta hätää kärsiville Kylväjän uuden yhteistykumppanin Crossroadsin pakolaiskeskukseen Ateenaan.

Matka tähän pisteeseen on kuitenkin ollut pitkä. Kristityissä perheissä kasvaneet Bella ja Faisal Masih tekivät uskonratkaisunsa vuonna 2012, kun Faisal sairastui vakavasti masennukseen.

– Elämä oli rikkinäistä ja tyhjää, eikä kukaan voinut auttaa minua. Silloin Jeesus kutsui minut luokseen Raamatun kautta sanoin: ”Tulkaa minun luokseni, Minä annan teille levon.” Hänen valonsa tuli sydämeeni, ja tunsin, että ilman Jeesusta olin kuin pimeässä laaksossa. Elämä oli kuin kuiva puu ja suhteeni Jeesukseen oli rikkinäinen. Tuntui, että olen suuri syntinen. Mutta Jeesus sanoi: ”Älä pelkää, sinun syntisi on annettu anteeksi.” Ja hän paransi minut, ja kehotti ottamaan perheeni mukaani ja seuraamaan häntä. Niinpä tein hänen sanojensa mukaan, Faisal muistelee.

Suomeen Masihit päätyivät vaiheittain: ensin tuli Bella työnsä kautta, kun hän vuonna 2004 pääsi erään pakistanilaisen perheen lastenhoitajaksi kylmään pohjolaan. Faisal muutti Suomeen myöhemmin kalliiden lakiopintojensa keskeltä kuultuaan Bellalta, että Suomessa on ilmainen koulutus ja rauhallista asua. Niinpä Faisal haki opiskelupaikkaa ja muutti Suomeen vuonna 2006.

Kutsu Jumalan valtakunnan työhön kirkastui Masiheille vuonna 2012 Faisalin masennuksen keskellä, kun he päättivät lähteä Raamattuopistolle Kristittynä Suomessa -linjalle. Siellä ollessaan he tapasivat lähetyskurssilaisia ja inspiroituivat heistä niin, että saivat lähetyskutsun. Kylväjän lähetyskurssilla Masihit olivat lopulta syksyllä 2017. Siellä ollessa he ymmärsivät, että Jumala ei tarvitse tiimiinsä mitään superihmisiä.

– Aluksi Bella sanoi, että Faisal, minulla ei ole kutsua, se on sinulle. Mutta jos sinä haluat, minä lähden mukaan. Lähetyskurssilla ymmärsimme kuitenkin, että lähetyskutsu on kaikille. Jumala ei tarvitse supermiehiä tai -naisia, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Vaikka heikkoja, kuten me olemme, Faisal toteaa.

Lähetyskurssi oli intensiivinen, mahtava kokemus ja siellä oppi paljon uusia asioita. Jeesuksen rakkaus tuntui konkreettisena, ja Masihit kokivat olevansa kuin etukäteen Jumalan valtakunnassa.

– Hauskaa oli se, että meitä oppilaita oli 12, niin kuin Jeesuksella oli opetuslapsia. Raamattutunneilla opiskelimme kristinuskon historiaa, kävimme läpi Raamatun kirjoja ja opiskelimme tärkeitä asioita lähetystyöhön liittyen. Opin myös, että Jumala ei katso meidän kykyihimme, vaan tahtoomme tehdä Jumalan työtä, Bella kertoo.

Masihit tulevat työskentelemään yhteistyössä Kylväjän uuden yhteistyökumppanin Crossroadsin kanssa. Järjestö tarjoaa avustustyön lisäksi myös englannin ja kreikan opetusta pakolaisille sekä järjestää heille koulutusretkiä ja perheleirejä. Tuleva työ pakolaiskeskuksessa tulee olemaan monipuolista tavoittamista ja rinnalla kulkemista. Masihien työ sisältää tavoittamattomien auttamista niin fyysisesti kuin hengellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että he antavat tarvitseville ruokaa, vaatteita ja neuvoja virallisten asiakirjojen ja hakemusten kanssa.

– Tehtävämme on osoittaa Jeesuksen rakkautta ja todistaa omasta uskostamme tekemällä työtä niiden kanssa, jotka tarvitsevat apua.

Pakolaisperheet ovat kokeneet suuria vaikeuksia ja hätää. He ovat olleet usein hengenvaarassa. Masihit toivovatkin pystyvänsä tarjoamaan työnsä kautta pakolaisperheille sekä fyysistä että hengellistä rauhaa.

– Toivomme, että he saavat Jeesukselta rakkautta, rauhaa ja iloa. Tietenkin toivomme myös, että näemme heidät vielä kerran Jumalan valtakunnassa.

Lähettäjiä Masihit toivovat muistamaan, että Jumala antaisi heille voimaa ja viisautta uskon siementen kylvämiseen ihmisten sydämiin. Lisäksi he pyytävät esirukousta tulevan työtiiminsä puolesta.

– Rukoilemme, että Jumala antaa meille ymmärryksen ja tiedon hengen, jotta tekisimme kaiken Jumalan tahdon mukaan. Ja kun korjuuaika tulee, Jumala perisi runsaan sadon, päättävät Masihit.

Yli miljoonasta Kreikan kautta kulkeneesta pakolaisesta osa on edelleen jumissa maassa. Taneli ja Hanna Skyttä perheineen ovat suuntaamassa elokuun alussa Ateenaan kantamaan kortensa kekoon tässä globaalissa pattitilanteessa. Vuoden mittainen komennus toteutetaan yhteistyössä paikallisen Heria Voithias -järjestön kanssa.

Vaikka lähdön myötä tulevaisuuden suunnitelmat ovat saaneet Skytillä yllättävän käänteen, ovat he seuranneet pakolaistilannetta henkilökohtaisella tasolla jo pitkään Suomessa. Hanna on tällä hetkellä työssä Eksoten maahanmuuttopalveluissa työskenneltyään sitä ennen pari vuotta Joutsenon vastaanottokeskuksessa ja Maahanmuuttoviraston hankkeessa. Molemmat työpaikat ovat tarjonneet hänelle mahdollisuuksia kohdata turvapaikanhakijoita ja pakolaisia sekä kehittää oman roolin kautta yhteiskunnan valmiuksia vastata kotoutumishaasteeseen.

Taneli puolestaan on ollut viime kesästä alkaen toimivapaalla Kylväjän lähetysosastolta työskennellen esimiesvalmentajana. Tuona aikana hän on vapaa-ajallaan Imatran seurakunnan pyynnöstä auttanut kristityiksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita uuden tien alussa opettamalla.

– On ollut palkitsevaa olla palvelemassa näissä rooleissa huomaten, että meillä on paljon sellaista osaamista, jolle juuri nyt on käyttöä. Tämä osaltaan on uudestaan aktivoinut kutsumme työhön, jossa lähimmäisen ammatillinen kohtaaminen ja Jeesuksesta kertominen eivät sulje toisiaan pois.

– Monella tapaa ajatus Ateenassa odottavista tehtävistä tuntuu jatkumolta sille, missä olemme työssämme ja vapaaehtoisesti saaneet olla mukana viimeisten muutaman vuoden aikana, sekä jo vuosia sitten ulkomailla, Skytät toteavat. Vuonna 2004 maailmalle lähdettiin parivuotiaan esikoisen kanssa. Nyt tilanne on toinen.

– Mukana onkin nyt kaksi teini-ikäistä tyttöä ja yksi kymmenvuotias poika, joiden mielipiteet tulee ottaa huomioon perheen päätöksiä tehtäessä. Alinan, Irinan ja Jeremin näytettyä vihreää valoa prosessi on edennyt vauhdilla, Skytät kertovat.

Skytät iloitsevat siitä, että Kylväjä on päättänyt lähettää heidät Ateenaan pakolaistyöhön. Sen seurauksena he ovat jo olleet yhteyksissä Heria Voithias -järjestön kanssa sekä vierailleet Ateenassa tutustumassa järjestöön ja lasten tulevaan kansainväliseen kouluun.

Työ tarjoaa Skytille ainutlaatuisen näköalapaikan pakolaiskriisin keskelle, joten he pystyvät välittämään tilannekuvaa paikan päältä, Ateenan perspektiivistä.

– Haluamme kutsua kaikki mukaan näkemään pakolaisten hädän ja vastaamaan siihen. Tahdomme osaltamme tuoda pakolaisille toivoa, tarjota psykososiaalista tukea, elämänhallinta- ja mielenterveystaitoja sekä ammentaa heille ehtymättömiä Raamatun lupauksia, Skytät toteavat. Pakolaiset ovat myös Jumalan sydämellä: Pakolaisuuteni päivät Sinä merkitset muistiin. (Ps. 56:9)

Teksti: Bella ja Faisal Masih, Taneli ja Hanna Skyttä, Saija Tiilikainen

Kuvat: Josh Masih ja Alina Skyttä