Muutosten tiellä – Korpit seuraavat Jumalan kutsua lähetyskurssilla

Korppien perhe on suurten muutosten edessä. Takana on opiskelu- ja työvuosia niin Suomessa kuin Genevessä Sveitsissä. Tulevaisuudessa häämöttää sekä ensimmäisen lapsen syntymä että osallistuminen vuoden 2019 alussa Kylväjän lähetyskurssille.

Joitain näin radikaalit muutokset voisivat vähän jo hirvittää, mutta Korpit luottavat Jumalan johdatukseen elämässään. Tällä hetkellä he opiskelevat avoimessa raamattukoulussa Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa. Matka tähän pisteeseen on ollut mielenkiintoinen.

– Opiskelin tuotantotaloutta Otaniemessä Aalto-yliopistolla ja sieltä valmistuttuani menin Nokialle ja Microsoftille strategiatehtäviin. Sen jälkeen muutimme neljäksi vuodeksi Sveitsiin. Siellä toimin liikkeenjohdon konsulttina, kertoo mies.

Myös vaimolla on takana pitkät opiskelu- ja työvuodet.

– Opiskelin informaatioverkostoja Aalto-yliopistolla ja samalla suoritin kandidaatin tutkinnon valtiotieteistä Helsingin yliopistolla. Sveitsiin muutettuamme jatkoin opiskelua siellä, ja suoritin toisen maisterintutkinnon kehitysmaatutkimuksesta. Opintojen jälkeen olin Genevessä töissä World Visionilla kehitysyhteistyö- ja humanitaarisissa tehtävissä.

Vaimo tuli uskoon monen mutkan kautta. Vaikka hänellä oli pienenä eräänlainen lapsenusko Taivaan Isään, hän ei tuntenut Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanaan.

– Henkilökohtaisen jumalasuhteen puuttuminen ajoi etsimään sen korvaamista eri suunnilla ja mausteilla. Teini-iän loppupuolella kiinnostuin idän filosofioista. Etsin siltä suunnalta pohjaa ja kestävää tarkoitusta elämälle. Mistään ei kuitenkaan oikein löytynyt sitä, mitä etsin. Seitsemän vuotta sitten minulle selitettiin ensimmäisen kerran Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkitys sillä tavalla, että ymmärsin sen. Tämä tapahtuma muutti vähitellen kaiken. Olen halunnut roikkua Jeesuksessa siitä lähtien, olla Raamatun Sanan kuulossa sekä rukousyhteydessä että uskovien yhteydessä, hän kertoo.

Mies puolestaan kokee saaneensa uskonlahjan jo lapsuudessa.

– Vanhempani opettivat minulle asioita Jeesuksesta ja rukouksesta sekä kannustivat Sanan tutkimiseen. Heidän kanssa pääsin myös seurakuntayhteyteen. Sain mummolta 10-vuotislahjaksi Raamatun ja lähdin sitä innolla tutkimaan, hän muistelee.

Jeesuksesta kertominen sanoin  ja teoin on ollut vaimon sydämellä aina siitä lähtien, kun hän tutustui Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan.

– Olen pyrkinyt kulkemaan rukoillen sillä paikalla, missä Jumala haluaa minua käyttää. Jumala on johdattanut minua monesti uuteen, sillä muun muassa Genevessä toimin opiskelijalähetyksen parissa. Se työ oli todella mielekästä. Ajattelen, että jokainen tunnustava kristitty on lähetystyöntekijä. Olemme kutsuttuja viemään hyvää sanaa Jeesuksesta syntien sovittajana eteenpäin siellä, missä jo olemme, työpaikoilla ja ihan tavallisen arjen keskellä. Kaiken keskellä itsellä on kypsynyt tunne ja ajatus siitä, että oma paikka olisi merta edempänä, missä voisi yhdistää evankeliumin ja konkreettisen ihmisten auttamisen. Siihen minulla tuntuu olevan kutsu, hän summaa.

Mies koki jo yliopistoaikojen loppupuolella kutsua lähteä lyhyt­aikaiseen lähetystyöhön, mutta silloin eivät ovet vielä auenneet. Kutsu jäi taka-alalle, mutta pulpahti silloin tällöin pintaan, kunnes tuli konkreettiseksi, että lähetystyö ja kristillinen työ on sellaista, minkä hän kokee merkityksellisenä.

Korpit haluavat rohkaista kaikkia, jotka miettivät, voisivatko jättää nykyiset tehtävänsä ja lähteä lähetystyöhön, olemaan korvat ja sydän avoinna.

– Rohkaisemme miettimään, mikä on oma paikka Jumalan suunnitelmassa. Tärkeänä osana on rukous: kysy Jumalalta, mikä on oma suunta, tutki Sanaa ja keskustele asiasta. Meille keskustelut Kylväjän kanssa olivat tärkeitä vuosien varrella pohtiessamme omaa kutsumustamme, kertovat Korpit.

Lähetystyö ei ole Korppien mielestä vastakkainen vaihtoehto heidän edellisiin tehtäviinsä nähden. Jumala käyttää kaikkia tietojamme ja taitojamme.

– On tärkeää luottaa Jumalaan ja siihen, että hänellä on hyvä tahto meitä kohtaan. Jos Jumala kutsuu, siihen vastaaminen on varmasti paras vaihtoehto, mitä voi tehdä. Voi luottaa siihen, että Jumala kantaa ja pitää huolen. Kaikesta työkokemuksesta on hyötyä työalueellakin ja taitojaan pääsee varmasti kehittämään edelleen.

Korpit odottavat Kylväjän lähetyskurssilta eniten käytännöllistä valmistautumista: miten kohdata ihmisiä siinä kulttuurissa ja yhteiskunnassa, mihin he ovat menossa.

– Lisäksi odotamme lähetysteologista valmentautumista, jotta lähtiessä on hyvät perusteet mielessä. Uskon, että saamme kurssin aikana kasvaa paljon Jumalan lapsina, miettivät Korpit.

Kylväjällä on työtä parillakymmenellä työalueella pääasiassa Aasiassa ja Afrikassa. Korppeja kiinnostavat eniten alueet, joilla tehdään kehitysyhteistyötä. Niistä heillä on kokemusta jo aikaisemmasta työhistoriasta. Sen lisäksi heitä kiinnostavat niin koulutus- kuin urheilulähetys- ja seurakuntatyökin.

Vanhan elämän taakse jättäminen ei ole mikään ihan pieni asia. Korppeja mietityttää lähetystyöhön lähtemisessä tällä hetkellä eniten se, miten Suomeen jäävät läheiset ottavat heidän valintansa.

Kuitenkin heitä innostaa uusi elämäntilanne ja itse lähetystyöhön lähteminen, Jumalan varaan täysillä heittäytyminen. He ovat todella nyt lähdössä tekemään sitä, mihin heillä on kutsu. Paikallisiin tutustuminen ja uusien ihmissuhteiden luominen kiinnostaa myös.

– On varmasti hienoa nähdä, miten Jumala tekee työtä paikan päällä, vaimo miettii.

Korppeja on puhutellut prosessin aikana erityisesti Jeesuksen lähetyskäsky (Matt. 28:19). Siinä Jeesus kehottaa omiaan menemään ja tekemään kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Sofiaa rohkaisevat Jeesuksen sanat: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

– Tämä on tärkeä kohta, kun miettii maailman monenlaisia filosofioita ja uskontoja. Loppujen lopuksi asia on yksinkertainen: Jeesus on itse sanonut, että hän on ainut tie, he toteavat.

Korpit toivovat, että evankeliumi saisi mennä eteenpäin niin Suomessa kuin koko maailmassakin ja että Jumala siunaisi lähetystyötä kaikkien kristittyjen kautta.

– Henkilökohtaisena rukousaiheena haluaisimme pyytää rukoustukea oikean työalueen valikoitumisessa ja siinä, että tulevan lapsen kanssa menisi kohdemaassa kaikki hyvin ja turvallisesti. Toisekseen pyydämme, että se työ, mitä menemme tekemään, kantaisi paljon hyvää hedelmää ja veisi Jumalan valtakuntaa eteenpäin, Korpit päättävät yhteistuumin.

 

Teksti: Saija Tiilikainen

Kuva: Mikko Puhalainen