Nukketeatteri Menox maailmalle kasvattaa ohjelmistoaan

Pieni sitruunakauppias -näytelmä sai ensiesityksensä Hyvin tehty -kiertueella Jyväskylässä. Niskatappinukke Taira, pieni sitruunoita myyvä tyttö toisesta kulttuurista, tuli juhlaväelle tutuksi. Hän kuuli elämänsä ensi kertaa evankeliumin Sanattoman kirjan lehtien myötä. Lempiväriksi osoittautui keltainen, taivaan ihanuus.

Nukketeatteri Menox maailmalle jatkoi omaa kiertuettaan Kuopioon, missä kahden päivän aikana nukettaja Hanna Räsänen ja kertoja, käsikirjoittaja Anne Gröhn kohtasivat useita lapsiryhmiä ja kasvattajia Tairan tarinan myötä. Vastaanotto oli rohkaiseva.

– Lähetyskasvatuksen työvälineenä nukketeatteri puoltaa paikkaansa. Se pääsee luontevasti lasta lähelle hänelle tutussa ympäristössä, ja kerronta tuo Jeesuksen ja hänen työnsä opetuksen keskiöön seurakunnissa, toteaa Räsänen.

Muitakin nukkehahmoja teatterilla on. Mati, juutalaistaustainen koulupoika, tutustuttaa naapurin Ellin Leevi-ukin verstaalla omaan kulttuuriperintöönsä Israelissa tai kuljettaa lasta matkoilleen Itä-Siperiaan. Mati voi saarnata perhemessussa tai pitää lähetystuokion. Matin matkakuvat maailmalta tuovat tarinoihin lähetyskentän näköalat. Uusia tarinoita on syntymässä. Nukketeatteritiimiin on löytynyt myös nuken tekijöitä ja uusia nukettajia.

– On aika kutsua koolle tarinoiden, nukkejen tai lavasteiden tekemisestä tai näyttelemisestä kiinnostuneita Kylväjän toimistolle lauantaina 4.5.2019 klo 10–15. Tervetuloa tutustumaan työhön ja kuulemaan lisää, kutsuu Hanna Räsänen.

Kuva: Martti Laukkanen