Messiaanisisten juutalaisten lukumäärä tarkentuu

David Serner ja Alec Goldberg Facts & Myths -kirjan (1999) kanssa.

Caspari-keskus teki vuonna 1999 ensimmäisen perusteellisen tutkimuksen messiaanisesta liikkeestä Israelissa. Tulokset julkaistiin kirjana Facts and Myths About the Messianic Congregations in Israel – Faktoja ja myyttejä messiaanisista seurakunnista Israelissa.

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana messiaaninen liike on kasvanut huomattavasti. Jeesukseen uskovia juutalaisia on muuttanut Israeliin etenkin entisen Neuvostoliiton alueelta. Messiaaniset perheet ovat kasvaneet, mutta myös moni muu on tullut tuntemaan Jeesuksen.

Kirjan päivittämiseksi tietoa on kerätty parin viime vuoden aikana. Useista keskeisistä kysymyksistä, myös liikkeen koosta, kaivataan päivitettyä tietoa. Tällä hetkellä arviot messiaanisten määrästä Israelissa vaihtelevat 10 000 ja 50 000 välillä – monet näistä luvuista vaikuttavat lähinnä hatusta vedetyiltä.

Jerusalemissa sijaitseva Caspari-keskus on Raamatun ja juutalaisuuden opintokeskus, joka tarjoaa materiaalia ja koulutusta Jeesukseen uskoville juutalaisseurakunnille ja muualta Israeliin tuleville kristityille. Keskus pyrkii eri tavoin tukemaan messiaanista liikettä osana maailmanlaajuista kirkkoa.

Caspari-keskuksen Israelin-työn johtaja Alec Goldberg tuntee tutkimustyön nykyvaiheet.

– Olen haastatellut liki kaikki venäjänkielisten seurakuntien pastorit, Goldberg kertoo.

David Serner, tämän tutkimuksen koordinaattori, on haastatellut kaikkia etiopialaisten ja kansainvälisten seurakuntien paimenia. Yhteensä olemme haastatelleet noin 160 pastoria.

– Arvioimme, että messiaanisia seurakuntia on noin 240, joskin on mahdollista, että löydämme vielä uusia.

Noin kaksi kolmannesta haastatteluista on siis tehty. Goldberg luonnehtii muutoksia aiempaan nähden:

– Suurin muutos on tapahtunut uskovien määrässä. Seurakuntien määrä on kolminkertaistunut, ja uskovien määrä on kaksin- tai kolminkertaistunut. Tarkempia arvioita emme voi vielä antaa, koska työ on kesken.

– Vuonna 1999 uskovien kokonaismäärä oli noin 5 000; tänään pelkästään venäjänkielisissä seurakunnissa kävijöitä on tuo määrä. Paikallisten järjestöjen määrä on moninkertaistunut. Jatkuvasti syntyy uusia alkuja.

Tutkimustyö kohtaa toki haasteita. Yhteistyön sujuvuus on yksi niistä.

– Suurin haaste on ollut se, että jotkut pastorit ovat haluttomia tekemään yhteistyötä, Goldberg arvioi. Osa ei näe julkaistavan kirjan merkitystä; toiset ehkä vastustavat koko tutkimusta.

– Heidän asenteensa voisi kiteyttää vaikka näin: ”Tämä on meidän seurakuntamme. Me elämme elämäämme – olet tervetullut tutustumaan, mutta emme halua, että kirjoitat siitä.”

– On mahdollista, että jotkut näistä pastoreista pelkäävät saavansa kritiikkiä ulkopuolelta.

Jotkut pelkäävät, että julkisuus altistaa heidät vainolle lähetystyötä vastustavien järjestöjen taholta, tai herättää mielenkiintoa sisäministeriössä.

– Ministeriö ei tunnusta messiaanisten juutalaisten olemassaoloa. Sillä on oikeus peruuttaa kansalaisuus maahanmuuttajalta, jos käy ilmi, että henkilö heidän käsityksensä mukaan oli kristitty, eikä juutalainen tullessaan Israeliin.

– Tapasin pastorin eräästä seurakunnasta, joka mainittiin kirjamme ensimmäisessä laitoksessa vuonna 1999. Pastori ei muistanut aiempaa haastattelua, ja keskustelumme sujui hyvin. Kaksi tuntia myöhemmin hän soitti perääni ja pyysi, ettei hänen antamiaan tietoja julkaistaisi. Hänelle oli palautunut mieleen, että edellisen haastattelun jälkeen hänellä oli vaikeuksia sisäministeriön kanssa. Kirjasta paljastui, että hän oli ollut Jeesukseen uskova jo ennen muuttoaan Israeliin. Pastori arveli, että näillä asioilla saattoi olla yhteys keskenään.

– Jotkut seurakunnille tiloja vuokraavat kiinteistönomistajat ovat myös joutuneet painostuksen kohteiksi.

– Lähetystyötä vastustavat tahot eivät kaihda keinoja päämääriensä saavuttamiseen. Ne järjestävät äänekkäitä mielenosoituksia seurakuntien ulkopuolella.

Haastattelututkimukseen osallistuminen voi vaikuttaa vastanneiden yhteiskunnalliseen asemaan jatkossa. Vainojen pelko on kuitenkin tutkimusten välisenä aikana vähentynyt, ja avoimuus uskosta kertomiseen kasvaa hiljalleen.

– Vaikutelmani on, että pelko on vähentynyt huomattavasti 20 vuodessa. Tuolloin juutalaisuskovat saattoivat menettää työnsä pelkästään uskonsa takia. Sen seurauksena moni salasi uskonsa. Nykyään työnantajat eivät enää niin helposti toimi samoin.

– Moni uskova on vahvempi kohtaamaan kielteisiä asenteita ja vie tarvittaessa asiansa jopa oikeuteen. Vaikka useimmat messiaaniset eivät edelleenkään kuuluta uskoaan työpaikoilla, he ovat yleisesti ottaen huomattavasti aiempaa avoimempia.

Iloisiakin yllätyksiä on. Taloudellisesti itsenäisiä seurakuntia on syntynyt, mutta maailmanlaaja esirukousten ja tuen tarve on yhä olemassa.

– Oli positiivinen yllätys kohdata venäläisiä pastoreita, jotka ovat perustaneet seurakuntansa ilman ulkomailta tulevaa rahallista tukea. Heille oli kerrottu, ettei sellainen voi onnistua, mutta he eivät lannistuneet: seurakunnat ovat yhä taloudellisesti riippumattomia.

– Erään pastorin määritelmä Jeesuksen seuraajasta ilahduttaa: hän on ihminen, jonka elämä on jatkuvassa muutostilassa. Tämä pastori palvelee intohimoisesti seurakuntalaisiaan, jotka ovat matkalla muutoksen tiellä.

– Rukoilkaa, että tutkimusprojekti saataisiin pian päätökseen. Pyytäkää meille avuksi taitavaa kirjoittajaa, joka toimittaa tekstin huolella tutkimuksen sisältöä kunnioittaen, Caspari-keskuksen Israelin-työn johtaja Goldberg haastaa.