Pakolaistyö pääosassa Areopagos–lähetysnäyttämöllä Kauniaisissa 17.–18.1.2020

Lähetysyhdistys Kylväjä tuo yhteen lähetystyön kulttuurin uudistamisesta kiinnostuneita aikuisia, nuoria ja perheitä. Tapahtumasarja Areopagos–lähetysnäyttämö alkaa tammikuussa Kauniaisissa.

Neljänä viikonloppuna toteutettavassa sarjassa käsitellään yhtä lähetystyön näkökulmaa kerrallaan aiheen parissa elävien kristittyjen, järjestöjen, seurakuntien ja toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda vuorovaikutukseen ja keskinäiseen rohkaisuun pohjautuva yhdessä olemisen tapa, jossa on luontevaa jakaa toisille siitä, mitä itse on saanut.

Suomen Raamattuopistolla 17.–18.1.2020 pidettävässä viikonlopussa syvennytään kristillisen identiteetin kantamiseen sekä sen innoittamaan ja sitä haastavaan pakolaistyöhön. Tapahtuma avaa näkymää pakolaistyön visioon. Pohdinnassa on, miten parhaiten autetaan pakolaisia auttamaan ja siunaamaan toisia pakolaisia sekä miten vaikuttaa pakolaistyössä ja kantaa edessä olevia haasteita.

Osallistujat koulutetaan kahden kulttuurien välisessä kohtaamisessa sovellettavan työkalun käyttöön sekä ohjataan muiden hyväksi havaittujen materiaalien äärelle. Osallistujat saavat käyttöönsä Chaila-ryhmänohjaajamateriaalin, joka on suunniteltu psykososiaaliseksi tueksi ryhmätoimintaan pakolaistyössä. Materiaali yhdistää ammatilliset käytännöt ja raamatullisen toivon näköalat. Materiaali on kehitetty ja käyttöönotettu pakolaisten parissa Kreikassa, mutta sen sisältö soveltuu elämän- ja stressinhallinnan tueksi myös muussa kulttuurien välisessä työssä. Materiaalin kehittäjä, sairaanhoitaja ja psykoterapiaopiskelija Hanna Skyttä vetää koulutuksen yhdessä työparinsa kanssa.

Viikonlopun ohjelmavastuussa on Kirkon lähetystyönkeskuksen lähetysteologi Jukka Kääriäinen sekä useiden järjestöjen ja seurakuntien toimijoita Suomesta ja etäyhteyden kautta Kreikasta. Kylväjän työntekijät ja lähetyskurssi osallistuvat tapahtumaan. Tapahtuma toteutetaan osittain englannin kielellä.

Pakolaistyö on myös ensi kesän Lähetyksen kesäpäivien yhteydessä perjantaisen seminaarin aiheena 12.6.2020 Savonlinnassa.

– Lähetysnäyttämö on kohtaamispaikka, joka ei esittele valmiita ratkaisuja, vaan tuo yhteen ihmisiä tutkimaan rinnakkain eläviä näkökulmia. Lähetysnäyttämö antaa tilan reagoida kuultuun ja koettuun, ja siten luoda yhdessä näköalaa tulevaan, kuvailee tapahtumajärjestelyistä Kylväjän kehittämistiimin kanssa vastaava kehittämispäällikkö Hanna Räsänen.

– Kuten Paavali Ateenan kukkulalla aikoinaan, lähetysnäyttämö muovaa ja luo ajassa elävää kulttuuria näkymättömän Jumalan todellisuuden varassa ja siihen sitoutuen. Näköalapaikoilta on kautta aikojen palattu kotiin vaikutteita saaneena. Toivomme, että niin käy tälläkin kerralla.

Areopagos–lähetysnäyttämö -sarja jatkuu Jyväskylässä huhtikuussa, jolloin syvennytään rohkeutta ja motivaatiota kysyvään pioneerityöhön. Tampereella syyskuussa tutkitaan, miten missionaariset yhteisöt voivat olla lähetysinnon uudistajia. Turun tapaamisessa marraskuussa palataan ytimeen, kun pohdinnassa on kasvu Kristuksen kaltaisuuteen. 

Ilmoittautumiset 17.–18.1.2020 viikonloppuun Raamattuopiston sivujen kautta.