Pitkän tähtäimen työtä lasten parissa Japanissa

Japanilaisia lapsia tavoitamme parhaiten koko perheille suunnatuissa tilaisuuksissa. Iloitsemme niin pyhäkoululaisista kuin äiti-vauva- kerhon jäsenistä, jotka uskaltautuvat kuuntelemaan Raamatun kertomuksia.

Kun aloitimme työskentelyn Itä-Okayaman seurakunnassa kaksi ja puoli vuotta sitten, säännöllistä pyhäkoulutoimintaa ei ollut järjestetty vuosikausiin. Syy tähän oli lähinnä se, että kirkossa ei juurikaan käynyt lapsia. Päätin, että viikoittainen pyhäkoulu on saatava taas pyörimään, vaikka sitten vaatimattomastikin. Jos muita kävijöitä ei olisi, ainakin meidän poikamme olisi paikalla. Seurakunnalla oli tuskin mitään materiaaleja pyhäkouluopetuksen tueksi.

Alkuun päästäkseni hankin kokoelmat kuvia teksteineen eri Raamatun kertomuksista sekä Uudesta että Vanhasta testamentista. Niiden avulla pyhäkoulun saisi pidettyä, vaikkei valmisteluaikaa olisi juuri yhtään. Lisäksi saimme lahjoituksena Jyväskylästä Huhtasuon seurakunnalta flanellot eli flanellisia Raamatunkertomuskuvia. Muutamia seurakuntalaisia saimme rekrytoitua opettajiksi ja niinpä jo reilun kahden vuoden ajan seurakunnassamme on toiminut pyhäkoulu joka sunnuntai! Näin sekä vanhemmat että lapset voivat luottaa siihen, että lapsille on pyhäkoulu aina, kun he tulevat kirkkoon.

Pyhäkoulussa käy meidän poikien lisäksi muutamia seurakuntalaisten lapsia. Enemmänkin mahtuisi mukaan. Emme ole onnistuneet tavoittamaan pyhäkouluun seurakunnan ulkopuolisia lapsia – paitsi joskus johonkin erityiseen tapahtumaan, kuten perheiden pääsiäistapahtumaan. Pyhäkoulun lisäksi Itä-Okayaman seurakunnassa on kerran kuussa perhejumalanpalvelus. Käytännössä se tarkoittaa muutamia lapsille suunnattuja lauluja ja pyhäkouluopetuksen koko seurakunnan edessä. Uskon, että näistä selkeistä raamattuopetuksista hyötyvät myös aikuiset.

Saavuttuamme Japaniin 2017 aloitin seurakunnassa myös äiti-vauvakerhon eli mamabebiikain. Joukko ei ole suuren suuri, mutta yleensä viitisen äitiä lapsineen kokoontuu seurakunnan pienessä tatamihuoneessa joka toinen torstai. Vakikävijöistä kaikki ovat ei-kristittyjä. Joka kerta kerron heille jonkun Raamatun kertomuksen kuvien kanssa, laulamme ja rukoilemme. Kristillinen sisältö ei ole säikyttänyt kävijöitä pois ja uusia äitejä ja lapsia on tullut mukaan. Minusta on upeaa, että olen saanut kertoa Jumalan rakkaudesta näille äideille ja lapsille. Rukoukseni on, että jonakin päivänä usko Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen saisi syntyä heidän sydämissään – vaikka sitten vuosikymmenien päästäkin.

Säännöllisen toiminnan lisäksi haluamme järjestää perheitä tavoittavia tapahtumia muutaman kerran vuodessa – edes jouluna ja pääsiäisenä! Kotiin on helppo saada ihmisiä koolle, mutta tärkeää on sekin, että fyysisesti uskalletaan astua sisään kirkkoon. Työssämme Japanissa olemme saaneet iloita niistä monista, jotka ovat rohkaistuneet sisään kirkon ovesta. Hedelmää on sekin, että kun aiemmin lapsille ei ollut tarjolla mitään, niin nyt on jotakin, mihin kutsua. Tärkein työ tapahtunee kuitenkin arjessa lasten kanssa liikkuessa. Yritän olla altis avaamaan suuni ja kutsumaan seurakuntaan. Mamabebiikain äideistä muutamaan olen tutustunut kadulla kävellessä, yhteen kaupassa, yhteen uimakoulussa, yhteen päiväkodin leikkihetkessä. Ilahduttavaa on se, että ainakin yksi äideistä on kutsunut myös omia ystäviään mukaan. Sitä kautta jälleen uudet ihmiset ovat saaneet mahdollisuuden kuulla evankeliumin.

 

Teksti: Johanna Perendi

Kuvat: Lea Lukka ja Johanna Perendi