Kampurajalat kuntoon Bangladeshissa

LAMB:n sairaalan terapeutit antavat vanhemmille tietoa vammaisuudesta ja ohjaavat heitä tekemään lastensa kanssa motorisia harjoituksia. Christina Harald kuvassa oikealla.

150-paikkainen sairaala sijaitsee Dinajpurin läänissä Bangladeshin pohjoisosassa. Amerikkalainen lähetystyöntekijä John Ottesen suunnitteli sen 1950-luvulla. Sairaala avattiin vuonna 1983, ja terveystyön ohella se tekee monipuolista kehitysyhteistyötä. Kristillisyys näkyy LAMB:ssa selkeästi. Sairaalassa työskentelee viisi sielunhoitajaa ja sairaalan alueella on myös kirkko. LAMB:n näky on palvella Jumalaa palvelemalla köyhiä ja heikommassa asemassa olevia, etupäässä naisia ja lapsia.

Kylväjän työntekijä Christina Harald aloitti viime vuonna työskentelyn Bangladeshissa LAMB:n sairaalan (Lutheran Aid to Medicin in Bangladesh) yhteydessä toimivan lasten kuntoutuskeskuksen johtajana.

Kylväjän työntekijöinä LAMB:ssa toimivat myös Tomas Bengtsson sairaalan teknisenä neuvonantajana sekä Saara Bengtsson, joka työskentelee kehitysyhteistyöhankkeiden parissa. Yhteensä LAMB tavoittaa 5,7 miljoonaa ihmistä.

– Lapset viipyvät kuntoutuskeskuksessa viikon, jonka aikana tehdään arvio heidän toimintakyvystään. Heillä on mukanaan ainakin toinen vanhemmista, Christina Harald kertoo.

Terapeutit työskentelevät lasten motoriikan parissa, antavat vanhemmille tietoa liikuntarajoitteista ja opettavat fyysisiä harjoitteita, joita lasten täytyy tehdä kotona. Vanhemmille kerrotaan myös, että jokainen ihminen on arvokas ja ettei vammaisuus johdu esimerkiksi vanhempien pahoista teoista, vaikka Bangladeshissa usein ajatellaankin niin. Vammaisten lasten vanhemmat kokevat usein olevansa kovin yksin, joten muiden vammaisten lasten vanhempien tapaaminen ja vertaistuki vahvistavat heitä.

Kuukauden tai kahden kuluttua lapset tulevat kontrollikäynnille. Silloin terapeutit käyvät uudelleen läpi heidän toimintakykynsä ja antavat vanhemmille uusia ohjeita siitä, miten heidän täytyy harjoitella lastensa kanssa.

– Olin mukana yhden sellaisen käynnin aikana. Käymässä oli 10-vuotias CP-vammainen tyttö. Tullessaan kuntoutuskeskukseen kaksi kuukautta aikaisemmin hän ei kyennyt kävelemään itsenäisesti, vaan kaatuili jatkuvasti. Nyt hän pystyi kävelemään useita metrejä. Ilo loisti vanhempien silmistä, Christina muistelee.

Christina Haraldilla on kuntoutuskeskuksen yhteydessä 18 työtoveria.

– Kaksi terapeuteista on työskennellyt täällä siitä asti, kun keskus avattiin 1990-luvulla. Heillä ei ole virallista koulutusta, vaan keskuksen käynnistänyt englantilainen fysioterapeutti koulutti heidät. Kaksi nuorempaa terapeuttia ovat nykyään palkattuja, ja heillä on sekä ulkoinen että sisäinen koulutus. Kaikki henkilökunnassa ovat bengaleja minua lukuunottamatta.

Keskuksen yhteydessä toimiva kampurajalkaklinikka perustettiin vuonna 2009. Kampurajalka on synnynnäinen toisen tai molempien jalkojen vamma. Tällöin jalka on vino, ja jalkapohja on kääntynyt sisään tai taaksepäin. Kampurajalkaa esiintyy kaikkialla maailmassa, mutta laskennallisesti noin 80 % kampurajalkaisista lapsista syntyy kehitysmaissa. Bangladeshissa heitä syntyy vuosittain noin 6000.

Fysioterapeutti Najira on työskennellyt kampurajaloista kärsivien lasten parissa yhdeksän vuotta. Hän on auttanut monia lapsia elämään ilman liikuntarajoitteita. Hoitometodina on kipsata lapsen jalka oikeaan asentoon niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Kipsi vaihdetaan viikoittain 5–8 viikon ajan, jonka jälkeen tehdään yksinkertainen kirurginen toimenpide. Sen jälkeen lapsi alkaa käyttää öisin erikoiskenkiä, jotka pitävät jalan oikeassa asennossa. Tilannetta seurataan noin viiden vuoden ajan. Tällä hetkellä kampurajalkaklinikalle on kirjautunut yli 500 lasta. Nykyään Bangladeshissa on monia vastaavanlaisia klinikoita, eikä kampurajalkaisten kohtalona ole enää joutua kadulle kerjäämään.

Mahabubur ompelemassa selän vahvistimia. Oikealla kuvassa kampurajalkahoidosta vanhemmille kertomiseen käytettävät mallijalat, joilla opiskelijat myös harjoittelevat kipsausta. Hoitona on sama Ponseti-menetelmä kuin Suomessa. Menox maailmalle -nukketeatterin Mati pääsi tutustumaan kampurajalkojen hoitoon Bangladeshin-matkallaan.

35-vuotias Mahabubur työskentelee kuntoutuskeskuksessa ompelijana. Hän oli ensimmäinen kampurajalkaklinikan potilas, mutta tullessaan klinikalle hän oli liian vanha kuntoutukseen. Mahabubur kertoo tulevansa köyhästä perheestä, eikä hänen kotiseudullaan ollut kampurajalkaklinikkaa. Mahabuburin isä vei hänet sairaalaan pääkaupunkiin Dhakaan, kun hän oli 7-vuotias. Avukseen hän sai parin erikoiskenkiä. Mahabubur kertoo, että hänen käyntinsä oli hyvin horjuvaa 14-vuotiaaksi asti. Hän vahvisti jalkalihaksiaan jalkapallon ja muiden urheilulajien avulla.

Mahabubur kouluttautui ammattiinsa ompelijan oppipoikana. Hän on työskennellyt kuntoutuskeskuksessa vuodesta 2008. Hän valmistaa muun muassa jalkatukia, selän vahvistimia sekä tyynyjä erikoistuoleihin, joita käyttävät kuntoutuskeskukseen tulevat liikuntarajoitteiset lapset. Lisäksi hän on opetellut ompelemaan erikoiskankaasta kasvonaamioita ja hansikkaita palovammoista kärsiville.

Kysyttäessä onko hänen elämänsä ollut normaalia, Mahabubur vastaa:

– Sekä että.

Hän on kouluttautunut ammattiin, avioitunut ja saanut kaksi lasta, mutta elämässä on ollut paljon vaikeuksia.

Christina Harald kertoo, että kuntoutuskeskuksessa toimii myös verstas:

– Kokeneet metallityöntekijä ja seppä tekevät erityisvalmisteisia apuvälineitä lasten mittojen mukaisesti. Lapsen ollessa kuntoutuksessa vanhemmat voivat tilata verstaalta tarvitsemiaan apuvälineitä. Samalla terapeutit antavat neuvoja siitä, mistä lapsi voisi hyötyä. Tavallisimmat apuvälineet ovat seisontatuet, erikoistuolit ja rollaattorit, mutta metallityöntekijä voi valmistaa myös pyörätuoleja. Vanhemmat maksavat apuvälineistä, mutta se, jolla ei ole varaa maksaa koko summaa, voi saada apua sairaalan ”köyhyysrahastosta”.