Kyyhkyset kohottavat perheiden elintasoa Bangladeshissa

Ryhmä Kylväjän työntekijöitä vieraili joulun alla Bangladeshin maaseudulla. Kylissä liikkuessaan matkalaisten huomio kiinnittyi monen talon katonrajassa oleviin kyyhkyslakkoihin.

– Tutustuimme Kylväjän lähetys- ja kehitysyhteistyöhön kiertelemällä kylissä junalla ja minibussilla. Kokemus oli ainutlaatuinen näin arjessa toimistotyötä tekevälle. Monia koskettavia hetkiä koettiin, kertoo Pala maailmalta -kaupasta Kylväjän toimistolla huolehtiva Päivi Eshelman.

– Olihan Kylväjässä ollut jo vuosien ajan mahdollisuus lahjoittaa varoja kehitysyhteistyöhön lahjakorttien muodossa. Halvin lahjakorteista on ollut vain 15 euron hintainen kortti, jonka kannessa lukee Kyyhkyslakka. Mielessä oli käynyt joskus pieni epäilyksenpoikanen, voikohan Suomen mittapuun mukaan noinkin vähäisellä lahjoituksella saada jotain pysyvää aikaan, Päivi muistelee epäilyksiään.

– Ilolla panin merkille, että kyyhkyslakkoja löytyi paljonkin, useissa kylissä lukuisten perheiden kotoa. Ja perheissä selvästikin voitiin hyvin.

Lakkojen rakentamisessa oli käytetty mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. Valikoimissa oli puisia laatikkomaisia lakkoja, jotka oli sijoitettu omalle alustalleen. Oli myös laakeita koreja ja saviruukkuja, jotka riippuivat amppeleissa katosta. Näistä kurkisteli tyytyväisenoloisia kyyhkysiä.

Perinteisesti tällä alueella vähävaraisissa perheissä ateria saattaa olla pelkkää riisiä ja vetistä linssisoppaa, koska varaa ei välttämättä ole muuhun.

– Matkamme aikana todistimme kuitenkin, että paikallinen ruoka on herkullista ja hyvin maustettua olivatpa raaka-aineet kuinka vaatimattomat tahansa.

Viidentoista euron lahjakortin avulla yksi perhe voi perustaa oman kyyhkyslakan. Aloituspaketti sisältää neljä kyyhkystä, lakan tekotarpeita ja opastuksen kyyhkystenpitoon. Perheen elintaso nousee heti. Kyyhkynen käytetään kanan tavoin ravintona. Siitä saadaan tarpeellista proteiinia usein yksipuoliseen ruokavalioon. Ruokaa on aterialla enemmän, se on monipuolisempaa ja sitä riittää perheen vähäisimmillekin jäsenille.

Kyyhkyset luonnollisestikin lisääntyvät ja näin valkuaisrikkaan ravinnon saanti on turvattu jatkossakin. Perhe voi myös myydä kyyhkysiä eteenpäin ja hankkia lisätuloja.

Kyyhkynen esiintyy myös Raamatussa useita kertoja. Kylväjän lähetysteologi Jukka Norvanto kertoo:

– Raamatussa kyyhkynen tuo viestiä elämästä useallakin eri tavalla. Nooalle kyyhkynen kertoi oliivipuun lehden avulla, että rangaistuksen aika oli päättynyt ja uusi elämä voisi alkaa. Yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneen spitaalista parantuneen tuli tuoda kiitosuhriksi kaksi kyyhkystä, joista toinen päästettiin ilmaan kertomaan kahleiden irtoamisesta ja uuden elämän alkamisesta.

Kyyhkystä tarkoittaa myös Joonan nimi suomeksi. Joonan tehtävänä oli tuoda kuolemantuomion saaneelle Ninivelle viesti elämän mahdollisuudesta.

– Ehkäpä näistä syistä Raamattu käyttää kyyhkystä myös Pyhää Hengen vertauskuvana. Jeesuksesta Kristuksesta muistuttaessaan hän tuo elämän viestiä kuoleman keskelle, toteaa Norvanto.

Kylväjän ruokaturvahanke on tukenut Bangladeshin maaseudun vähävaraisia perheitä vuodesta 2017. Hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun. Hanketta tukee Suomen Ulkoministeriö, ja Kylväjän osuus on hankkia kymmenen prosenttia hankkeen kuluista. Voit osallistua kuluihin antamalla lahjaksi kyyhkyslakan. Lisätietoja Kylväjän sivujen Lähetyslahjat-osuudesta.