Siperialainen Aleksandr Hiltuhin juopotteli, hajotti perheensä ja sai shamaanina käyttöönsä yliluonnollisia voimia. Nykyisin hän on Ulan-Uden Kristuksen armon seurakunnan kantavia voimia.
Synnyin 1953 Burjatiassa Tunkan laaksossa lähellä Mongolian rajaa. Isäni työskenteli upseerina ja äitini oli kasakka, joka opetti nuorille maanpuolustustaitoja. Olin vasta vauva, kun muutimme pohjoisemmaksi Bohaniin, josta isäni sai työn valtion tulontarkastajana. Äitini toimi kommunistipuolueen aluekomitean sihteerinä.
Uskonnosta ei koskaan puhuttu. Ainoa muistutus siitä olivat pienet alumiiniset kaularistit, jotka kerran löysin vanhempieni tavaroiden joukosta.
Koulun jälkeen menin kahdeksi vuodeksi armeijaan, jossa sairastuin keuhkokuumeeseen. Taudin jälkeen keuhkoistani kuului outo ääni, kuin veden pulpahtelua. Lääkäri neuvoi hakemaan apua buddhalaistemppelistä. Temppelissä parantajalama antoi minulle yrttilääkkeitä ja neuvoi tutustumaan hathajoogan hengitysharjoituksiin.
Lama tosin sanoi, ettei ole nähnyt buddhalaisuuden auttavan ketään. Hänen mielestään parasta, mitä buddhalainen voi saavuttaa, on täydellinen toimettomuus ja valaistuminen. Lama näki, että olin aktiivinen nuori mies, jolle mietiskely lootusasennossa ei olisi sopinut.
Kelloseppä tuiterissa
Yrttilääkkeetkään eivät lopulta auttaneet, mutta kirjastosta löysin artikkelin, jossa neuvottiin hathajoogan hengitystekniikoita. Ne lisäsivät keuhkojeni tilavuutta. Parannuttuani muutin Burjatian pääkaupunkiin Ulan-Udeen, jossa opiskelin teknisessä opistossa laitehitsaajaksi ja kellosepäksi.
Muutin työn perässä etelämmäksi Dzhidan alueelle, jossa tapasin naisen, jonka kanssa saimme kaksi lasta. Työ luisti hyvin ja rahaa riitti. Vapaa-aikana harrastin metsästystä ja kalastusta, keräsin marjoja ja sieniä.
Aloin maistella alkoholijuomia ja tykästyin portugalilaiseen portviiniin, jota join myös töissä. Ylpeilin, että en nosta mitään puolen litran pulloa painavampaa, sillä kellosepän työ oli fyysisesti kevyttä.
Lapset olivat pieniä ja vaimo tietysti moitti minua. Kun näin juopottelukaverini matelevan vaimonsa edessä, ymmärsin, että olen itsekin huonossa jamassa. Päätin lopettaa juomisen ja jaoin pullovarastoni pois.
Yliluonnollisia näkyjä
Minulle oli ehtinyt kehittyä vatsahaava. Pelkäsin leikkausta ja etsin mieluummin apua shamaanilta. Hänen luonaan aloin nähdä seinän läpi lentäviä pilviä ja muita yliluonnollisia näkyjä. Shamaani otti minut oppilaakseen, ja aloin parantaa ihmisiä. En ymmärtänyt, mistä nämä voimat olivat lähtöisin, vaan ajattelin tekeväni hyvää.
Perestroikan aikoihin elämä kävi hankalaksi. Kelloseppiä ei tarvittu. Perustin huonekaluverstaan, mutta viranomaiset uhkasivat takavarikoida työvälineeni, koska en ollut rekisteröinyt toiminimeä. Pakkasin työkalut kellarikomeroon, mutta ne varastettiin. Minulla ei ollut jäljellä mitään. Perhekin oli hajonnut.
Yksinäisenä iltana kuulin naapureiden viettävän iloisesti aikaa yhdessä. Vihasin kaikkea ja kaikkia. Huokasin: ”Miksi olen päätynyt tähän?” Aloin nähdä elämäni tapahtumia kuin elokuvana. Ymmärsin, miten paljon kipua olin tuottanut läheisilleni. Ajattelin, että en ansaitse elää. Otin pyykkinarun ja tein hirttosilmukan. Silloin tunsin, kuinka joku kosketti olkapäätäni ja käänsi minua kohti kirjahyllyä, jossa oli pari vuotta aiemmin torilta ostamani Raamattu.
Outoja henkiä
Lukiessani lampaan teurastuksesta näin silmieni edessä pihan, jolla tämä tapahtui. Burjaatit uhraavat lampaita edelleen samaan tapaan kuin Raamatussa. Hämmennyin lukemastani ja panin Raamatun tyynyn alle. Aamulla heräsin virkistyneenä. Katkeruus ja itseviha olivat poissa ja oloni oli rauhallinen.
Kiinnostus hengellisyydestä sai minut opiskelemaan taolaisuutta. Opin hallitsemaan ushun avulla energia-virtoja, ja kykenin keskittämään niitä tiettyyn kohtaan ruumistani ja siirtämään energiaa. Mietiskelyyn liittyvä ruumiistapoistuminen sen sijaan kauhistutti minua, enkä siksi halunnut mietiskellä.
Otin yhteyttä henkimaailmaan ja aloin nähdä henkiolentoja. Näin kirouksen henkiä, joita ihmiset lähettivät toisilleen. Ne näyttivät metallihakasilta tai vietereiltä, kolmipäisiltä käärmeiltä, palloilta, nopilta ja vaikka miltä.
Joskus näin ihmisen pään, joka kieppui äärimmäistä vauhtia ja muuttui palloksi. Se kirkui kammottavasti kuin ihminen, jossa oli monta pahaa henkeä eikä se voinut saada rauhaa.
Oikuttelevia voimia
Olennot ympäröivät minua jatkuvasti. Kun menin nukkumaan, näin aina edessäni valtavat silmät. Pyysin olentoa kertomaan, kuka se oli, mutta en saanut vastausta. Vaimoni tullessa hakemaan minulta rahaa, riitelimme ja löin häntä. Hänen sukulaisensa lähettivät kimppuuni kostajat. Silloin kysyin itseltäni: ”Mitä varten ihminen elää? Jos he tulevat vielä kerran, he saavat minut hengiltä. Mikä tarkoitus elämälläni on?”
Sukulaiseni totesivat, että tarvitsen shamaanin. Löysin sellaisen, ja tämä nainen sanoi, että myös minusta pitää tulla shamaani. Nainen kehotti minua hankkimaan tiettyjä tarvikkeita ja rahaa. Tein seitsemän kuukautta töitä saadakseni summan kokoon ja matkustin esi-isieni asuinseudulle Bohaniin, jossa minut vihittiin shamaaniksi.
Toiset shamaanit ilmoittivat sukulaisilleni, että nyt heidänkin suvussaan on oikea shamaani, jonka puoleen he voivat kääntyä. Olin iloinen, että pystyin auttamaan sukulaisiani. Paransin, suojelin ja ennustin tulevaisuutta. Henget pystyivät sellaiseenkin, mitä en ollut osannut odottaa. Toisinaan henget olivat oikukkaita. En kuitenkaan voinut sanoa asiakkaalleni, että tänään henget eivät halua tehdä yhteistyötä, ja jouduin sepittämään vastauksia.
Otin pyykkinarun ja tein hirttosilmukan. Silloin tunsin, kuinka joku kosketti olkapäätäni.
Näky suuresta suojelijasta
Aloin pelätä, että joskus henget vielä pettävät minut. Ihmettelin, miksi sukulaisteni henget halusivat aiheuttaa minulle pahaa, eivätkö ne rakastaneetkaan minua. Ja miksi kansallispuvussa ilmestyvät sukulaiset saattoivat yhtäkkiä muuttua toisiin olomuotoihin, esimerkiksi eläimiksi?
Etsin jälleen apua shamaaninaiselta ja kerroin, että henget oikuttelivat eivätkä halunneet auttaa. Ne saattoivat keskellä yötä huutaa kovaa korvaani ja töniä kylkeen. Ne juoruilivat vaimostani tai naapurishamaanista eivätkä antaneet minun nukkua.
Shamaaninainen asetti sormelleen kahden ruplan kolikon, painoi päänsä ja sulki silmänsä. Istuttuaan viisi minuuttia paikallaan hän kiljahti: ”Sinulla on suojelijana Kristus, Jeesus on suojelijasi! Mihin tarvitset näitä henkiä?”
Ihmettelin, miten Jeesus tähän kuuluu, mutta lopetin kuitenkin toimintani shamaanina. Hengistä en kuitenkaan päässyt eroon, ennen kuin evankeliset kristityt kutsuivat minut kirkkoon.
Tilintekoa lammikossa
Kirkossa minua ihmetytti rakkaus, jota näin ihmisten silmissä. Halusin tietää lisää ja rukoilin samoin sanoin kuin vieressä istuva huivipäinen nainen: ”Herra, kosketa sydäntäni!” Pian koin, miten Jumala nosti minut hengessä salin yläpuolelle ja sanoi: ”Katso, miten lapseni iloitsevat!” Näin ympärilläni mustan lätäkön. Minusta valui tummaa nestettä kuin mustaa kiisseliä. Istuin lätäkössä ja nyyhkytin. Pyyhittyäni kyyneleeni nousin ylös ja tunsin päässeeni eroon painavasta taakasta, minun oli helpompi hengittää.
Vähitellen ymmärsin, että kristittyjen Jumala on todellinen, totuudellinen ja Hänen rakkautensa on vailla vertaa. Ajattelin, että jos Jumala tekee tällaisia ihmeitä minulle, Hän voi tehdä niitä kenelle tahansa.
Tein parannuksen, rukoilin syntejäni anteeksi ja pyysin Jeesusta sydämeni Herraksi. Halusin mahdollisimman pian kasteelle. Kasteen jälkeen tarkkailin, olivatko henget vielä kodissani. Siellä oli hiljaista ja rauhallista. Kerroin innoissani äidille: ”Minä olen nyt kristitty!”
Äiti astui taaksepäin ja sanoi: ”Vai niin, tuossa on ovi!” Elämänsä loppupuolella äiti halvaantui ja pidin hänestä huolta. Sain rukoilla hänen puolestaan ja kertoa Vapahtajasta. Äitikin sai syntinsä anteeksi Kristuksen veren kautta.
Rippijuhlat jouluna
Opiskeltuani raamattukoulussa lähdin mukaan kertomaan evankeliumia kaupunkeihin ja kyliin. Julistin Kristuksen puhdistaneen ristinverellään kaiken maan ja kaikki ihmiset. ”Ottakaa vastaan pelastus tänään, koska huomisesta ei ole tietoa!”
Menin uudelleen naimisiin, saimme kaksospojat ja tutustuin luterilaisen seurakunnan kirkkoherraan Aleksandr Dyshenoviin. Hän kutsui minut kristinuskon peruskurssille. Siellä sain selvyyden moniin mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin ja Katekismuksesta tuli lempikirjani.
Viime jouluna minut konfirmoitiin seurakunnan jäseneksi. En ole enää nuori, 73 vuotta on tullut täyteen. Voimieni ja lahjojeni mukaan haluan auttaa seurakuntaa vahvistumaan ja olla siunauksena lähimmäisilleni.
Teksti: Anitta Lepomaa ja Danielle Miettinen
Pääkuva: Jelena Abramova
Artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehdessä 3/2026.
