Antropologi luki Kylväjä-lehden – mitä lähetysviestinnässä kannattaa ottaa huomioon?
Antropologi ja tiedeviestijä Ninnu Koskenalho kouluttaa journalisteja katsomaan tekstejä ja kuvia toisin silmin. Mitä hän näkee Kylväjä-lehdessä?
Antropologia on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisryhmiä erityisesti tapojen, uskomusten ja arvojen näkökulmasta.
Antropologi Ninnu Koskenalho hyödyntää oman alansa tapaa katsoa ihmisryhmiä muun muassa kouluttaessaan journalisteja. Hän tekee tätä kollegansa kanssa perustamassaan yrityksessä, jonka nimi on ”Antropologinen syvävalaisimo Oktodi”.
Koskenalho puhuu etnografisista työkaluista, joita käyttämällä jutuista voi saada kiinnostavampia, rehellisempiä ja uskottavampia. Yksinkertaistettuna etnografia tarkoittaa kansan ja sen kulttuurin kuvausta.
– Etnografista menetelmää käyttävä toimittaja osallistuu havainnoimansa yhteisön elämään aktiivisesti ja mahdollisimman vailla ennakko-oletuksia, Koskenalho kuvailee.
Etnografian piirissä on tutkittu myös kristinuskon antropologiaa ja lähetystyöhön liittyviä aiheita.
– On tutkittu esimerkiksi sitä, miten kristinuskon leviäminen on vaikuttanut paikallisiin uskomuksiin. Miten vanhat piirteet kietoutuvat kristinuskoon ja mitä uutta tämä synnyttää?
Pyysimme Koskenalhoa katsomaan Kylväjä-lehteä toimittajia kouluttavana ammattilaisena. Mitä hän näki?
Auttajien kuvamaailma
Asiantuntija aloittaa valokuvasta, sillä se on keskeinen etrnografinen työväline ja paljastaa paljon.
– Teillä on paljon kuvaraportteja, joissa on järjestötoiminnalle ja auttamistyölle tyypillistä kuvamaailmaa, Koskenalho havainnoi.
Millaista sitten on järjestötoiminnalle ja auttamistyölle tyypillinen kuvamaailma?
– Se koostuu hyvistä lehtikuvista, jotka ovat visuaalisesti näyttäviä, taiteellisia ja kenties dramaattisia.
Koskenalho haluaa kiinnittää huomiota hyvän lehtikuvan ja hyvän etnografisen valokuvan eroihin.
– Hyvää lehtikuvaa ei voi ottaa kuka tahansa. Hyvä etnografinen valokuva voi sen sijaan olla arkinen räpsy.
Kysymys on siis siitä, pyritäänkö luomaan mielikuvia todellisuudesta vai näyttämään todellisuutta sellaisena kuin se on.
Katsoessaan ryhmäkuvaa aasialaisesta kylästä hän toteaa, että etnografin näkökulmasta kuva ei kerro oikein mitään.
– Siinä he poseeraavat valokuvattavina. Kiinnostavampaa olisi, että toimittajalla ei olisi kuvaustilanteessa mitään roolia. Sillä tavalla pääsee kiinni tavalliseen arkeen.
Unohtaminen vaatii viikkoja
Käytännössä tällaiseen tilanteeseen pääseminen on haastavaa. Luottamuksen syntyminen ja havainnoijan unohtaminen vaatii viikkoja. Olisi oltava yhdessä eri kellonaikoina ja eri viikonpäivinä.
– Mutta sillä tavalla journalisti pääsisi näkemään elämän kokonaisuutta, Ninnu Koskenalho sanoo.
Hän kääntää katseen myös kuvatekstiin. Kiinnostava kuvateksti ei vain toista sitä mitä kuvassa on, vaan se antaa tilanteelle kontekstin. Miksi liitutaululle kirjoittava opettaja haluaa opettaa näitä lapsia ja millaista tietä hän on taulun ääreen kulkenut?
Koskenalho tiedostaa, että lähetysjärjestöillä on viestinnässään erityishaasteita.
– Teillä on omat termit ja verkostot ja asema. Olette avuntarjoajia, ja siihen asemaan liittyy kysymys vallasta. Siksi ihmiset tuovat itsensä esiin tavalla, jonka he ajattelevat ylläpitävän avun saamista.
Koskenalhon mukaan tämä johtaa viestinnässä herkästi siihen, että lukija saa luettavakseen ennalta-arvattavia vastauksia toimittajan ennalta-arvattaviin kysymyksiin. Kuvat usein komppaavat vaikutelmaa.
– Kaikki tulee kuin apteekin hyllyltä. Jos saan saman vastauksen kaikilta, se ei todennäköisesti ole kenenkään aito vastaus.
Koskenalho muistuttaa, että moniäänisyys on aitoa vasta, kun äänet ovat aitoja.
Onnistunut aikamatka
Onnistumisiakin löytyy. Esimerkiksi Aikamatka-kuva Mongoliasta innostaa antropologia. Kuvateksti auttaa katsojaa huomaamaan, mitä kaikkea kuvasta voi löytää.
Minkä päällä joukko istuu? Syövätkö he jaettuja annoksia? Voiko pullon etiketistä tunnistaa limsamerkin? Seinän julisteesta voi päätellä rakennusten iän.
– Kuvassa kaikki kertoo siitä, miltä todellisuus oikeasti näyttää.
Koskenalho toivoo, että lähetystyöstä viestivät olisivat hereillä siinä, välittävätkö he sen ihmisen ja maailman ääntä, jota he kuvaavat, vai kuuleeko vastaanottaja toimittajan äänen.
Mutta eihän toimittaja voi koskaan tehdä työtään muuten kuin välittämällä viestinsä oman persoonansa ja elämänkokemuksensa läpi?
– Aivan! Koskenalho innostuu taas.
Ja siksi toimittajan tulisi tehdä näkyväksi se, mistä asemasta käsin viesti on välitetty.
Asema vaikuttaa kahteen suuntaan
Toimittajan ikä, sukupuoli sekä taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen asema suhteessa kuvauksen kohteena olevaan henkilöön vaikuttavat kahdella tavalla.
Ensinnäkin kuvattava ihminen muokkaa itseään ja puhettaan sen mukaan, kenelle hän puhuu. Toiseksi toimittaja kuulee, näkee ja tulkitsee kaikkea asemastaan käsin.
Koskenalhon mielestä toimittajan asema on hyvä tuoda esille, sillä hän ei voi koskaan kirjoittaa itseään pois jutusta. Hän voi ainoastaan yrittää piilottaa itsensä.
Lopuksi vielä muistutus. Nuori sukupolvi ei enää luota trimmattuun brändi-identiteettiin ja markkinointitarinoihin.
– Sukupolvi Z kokee ne teennäisinä ja epäluotettavina. Se haluaa rehellisyyttä ja autenttisuutta, rouheaa ja viimeistelemätöntä fiilistä. Että ei olla vain viemässä mun rahoja.
Lue tuore Kylväjä-lehti tästä.
Teksti: Danielle Miettinen
Kuva: Antropologi Ninnu Koskenalho on kouluttaja ja asiantuntijaviestijä, joka katselee mielellään ”räpsyjä”. Kuva: Koskenalhon arkisto.
