Kun pakistanilais-suomalainen Humaira John oli lapsi, hänen äidillään oli tapana herätä aikaisin aamulla rukoilemaan.
Katolinen perhe kuului Pakistanin pieneen kristittyyn vähemmistöön. Sunnuntaisin osallistuttiin messuun, ja Humaira kävi katolista koulua.
– Muistan, kuinka sähkökatkojen aikana istuimme koko perhe pimeässä ja lauloimme hengellisiä lauluja. Usko oli luonteva osa elämäämme, Humaira luonnehtii.
Tänä syksynä hän aloittaa miehensä Christopherin kanssa toisen vuotensa Kylväjän lähetteinä Ateenassa.
Äitinsä tavoin myös Humairasta on kasvanut rukoilija.
– Tunnen vahvasti, että Jumala on lähelläni, kun rukoilen.
Evankeliumia sanoin ja teoin
Ateenassa Johnit työskentelevät osana Kylväjän diasporatiimiä ja pyrkivät kohtaamaan erityisesti Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista ja Nepalista tulleita siirtolaisia. Kreikassa heitä asuu kymmeniä tuhansia.
Avioparin työhön kuuluu jumalanpalvelusten ja pienryhmien järjestämistä, katuevankeliointia ja monenlaista diakoniatyötä.
Humaira on palvellut muun muassa eteläaasialaisten prostituoitujen tukiryhmässä. Euroopassa moni kielitaidoton siirtolaisnainen päätyy elättämään itseään prostituutiolla.
Alkukesästä eräs ryhmäläisistä sairastui. Kun tiimiläiset vierailivat sairaalassa, ilmeni, että nainen tarvitsi tulkkia kommunikoidakseen lääkärin kanssa – samoin moni muu sairaalaan joutunut eteläaasialainen.
– Autoimme heitä ja sanoimme henkilökunnalle, että tarvittaessa voimme tulla käymään viikoittain. He sanoivat: ”Kyllä, tarvitsemme apuanne.”
– Näemme tämän hyvänä mahdollisuutena. Kohtaamiset sairaalassa tarjoavat luontevia tilanteita kertoa Jeesuksesta siirtolaisille ja tarjoutua rukoilemaan heidän puolestaan Jeesuksen nimessä. Yleensä kaikki haluavat, että rukoilemme.
Vanhempien ehdotus
Christopher ja Humaira ovat kotoisin pohjoispakistanilaisesta Jhelumin kaupungista. Äidinkielensä punjabin lisäksi he osaavat maan virallisia kieliä englantia ja urdua sekä Intiassa puhuttavaa urdun muotoa, hindiä. Laaja kielitaito antaa siirtolaistyölle hyvän perustan.
Aikuistuttuaan Humaira pääsi opettajaksi samaan kouluun, jota oli itsekin käynyt. Vuonna 2006 hän ja Christopher avioituivat vanhempiensa suosituksesta – yhdeksän päivää ensitapaamisen jälkeen.
– Kulttuurissamme vanhemmat ehdottavat lapsilleen puolisoa, ja lapsi voi sitten vastata kyllä tai ei. Kyse ei siis ole varsinaisesta järjestetystä avioliitosta, Humaira selventää.
Myös Christopherin perhe oli katolinen. Humaira oli nähnyt Christopherin puhujana katolisessa nuortentapahtumassa, mutta he eivät olleet koskaan jutelleet.
Kun muitakaan puolisovaihtoehtoja ei ollut näköpiirissä, nuori nainen päätti noudattaa vanhempiensa suositusta.
– Minulla oli vahva ajatus, että kuka tahansa mieheni tuleekaan olemaan, hän pitää kyllä minusta huolen, jos hän on jumalaapelkäävä ihminen. Kun sitten tapasimme ensimmäisen kerran, tunsin, että Christopher on sellainen ihminen. Meistä tuli nopeasti ystäviä.
Ainoa huono puoli sulhasessa oli se, että hän oli muuttanut Suomeen, saanut sieltä työtä ja halusi rakentaa myös perhe-elämän sinne. Humaira hyväksyi asian mutta vastentahtoisesti.
Ensimmäinen lapsi, Christel, syntyi lokakuussa 2007, Mariam vuotta myöhemmin ja kuopus Elina 2014.
