Perheleiri 26.–27.9.

Kylväjä tapahtuma

Perheen rakennukseksi  –perheleiri
26.–27.9.

Talon ja perheen rakentamisessa on paljon samaa: Tarvitaan suunnittelua, valintoja, konkreettista työtä ja toisinaan toisten neuvoja, jotta päästään palkitsevaan lopputulokseen. Leirillä pysähdytään oman perheen rakennus- ja korjaustöiden äärelle mukavan tekemisen ohella. Samaan aikaan vietetään Israelissa lehtimajanjuhlaa, joten leirillä ollaan mukana juhlatunnelmissa. 

  • Leirille voi tulla koko perheen kanssa tai jompikumpi vanhemmista, isovanhemmista, tai vaikka kummeista lasten kanssa.
  • Lapsille ja vanhemmille on sekä yhteistä että omaa ohjelmaa. Lastenohjelmaa on ikäryhmittäin 2–13-vuotiaille, sitä pienemmille lapsille on leikkipaikka aikuisten ohjelman yhteydessä. Nuoret voivat tulla mukaan pienempien lasten ryhmien apuohjaajiksi.
  • Ohjaajina ovat Mikko ja Outi Saari Lähetysyhdistys Kylväjästä, musiikissa Heikki ja Saara Kalliopuska. Lisäksi mukana ovat Mika Pouke ja Säde Pokka.
  • Leiri toteutetaan päiväleirinä, jolloin perheen yöpyvät kotona tai muissa majapaikoissa.  

Ilmoittautumiset Saara Kalliopuskalle, saara.kalliopuska@gmail.com,
p. 040 582 8510 la 12.9. mennessä.
Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä nimet, erityisruokavaliot, lasten iät ja mahdollinen syöttötuolin tarve.
 

Edellinen artikkeli
Turussa siunattiin uusia lähetystyöntekijöitä