Siirry sisältöön

Agora-verkostotapaaminen oli lähtölaukaus Kylväjän ja yrittäjien yhteistyölle

Lähetyksen kesäpäivien alla järjestetty Agora-verkostotapaaminen avasi uusia väyliä kutsuessaan kristittyjä yrittäjiä ja liike-elämässä toimivia verkostoitumaan ja saamaan vertaistukea muiden kristittyjen yhteydessä. Koruyrittäjä Silja Riihola kertoi inspiroituvansa muotoilijana Raamatun jakeista. Tapahtumassa keskusteltiin johdatuksesta, viisaudesta, unelmista ja kyynelistä.

– Haluamme tarjota yrittäjille rauhallisen kammarin, jossa voi hengähtää ja päästä vuorovaikutukseen muiden kristittyjen yrittäjien kanssa. Sellaisessa tilassa voi syntyä monenlaisia hyviä asioita, ja tähän luotamme. Pidämme esillä lähetykseen osallistumisen mahdollisuuksia, joihin voi halutessaan tarttua, Agora-verkostosta vastaava Petteri Tiainen.

Lähetysyhdistys Kylväjän työaluevastaavana toimiva Tiainen on toiminut yrittäjänä itsekin, ja hän tietää yrittäjiin kohdistuvat odotukset. Uudessa verkostossa halutaan luoda puitteet yrittäjien hengelliselle hyvinvoinnille ja kertoa mahdollisuuksista tehdä yhteistyötä. Lähetystyössä mahdollisuuksia on valtavasti.

– Pro bono -ajattelu kiehtoo minua valtavasti. Joku yrittäjä voisi tarjota omaa erityistä osaamistaan lähetyksen työalueella, palvellen näin kumppaneitamme, hän kertoo.

Lähetysjohtaja Taneli Skyttä riemuitsi Agora-verkoston tapaamisesta, joka hän näki uudenlaisena tulokulmana Jumalan valtakuntaan.

– Me kaikki, kutsumuksestamme riippumatta, tunnistamme, että elämässä haaveet ja kyyneleet kulkevat käsi kädessä. Kristittyinä tiedämme, että pelastuksen suhteen Jeesus riittää. Mutta kokeneillekin kristityille voi tulla vastaan kipeä kysymys, riittääkö Jeesus muuten?

Skyttä rohkaisi kuulijoita kolossalaiskirjeen jakeella, jossa Paavali painottaa, että kaikki viisauden ja tiedon aarteet on kätketty Kristukseen.

– Jeesus riittää myös tähän aikaan, siihen mitä olemme ja mitä teemme. Häneen on kätketty viisauden ja tiedon aarteet, sen varassa saamme käyttää talenttejamme tänään. Toivon, että se rohkaisee elämään tätä elämää.

Kuukausittaiset Agora- verkostotapaamiset on tarkoitus käynnistää syyskuussa.

Lähetyksen kesäpäivät toteutetaan verkkotapahtumana 11.-12.6.

Kylväjä -