Olemme Suomen ev.lut. kirkon lähetysjärjestö
ja Ulkoministeriön pitkäaikainen kumppani kehitysyhteistyössä
Teemme töitä Jumalan valtakunnan etenemiseksi erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja. Lähetysnäkemyksemme on kokonaisvaltainen: siihen kuuluu evankeliumin julistaminen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu.
Arvot ja oppiperusta
Vuosikertomus 2023
Kylväjän strategia
ulkomaantyöntekijää
työaluetta
kotimaantyöntekijää
- Pioneereina viemme evankeliumin maantieteellisesti uusille alueille sekä ihmisryhmille, joille tämä aarre on vielä tuntematon.
- Uskomme yhteistyön voimaan – siksi toimimme kansallisten luterilaisten kirkkojen, muiden lähetysjärjestöjen, kansainvälisten ja paikallisten toimijoiden kanssa.
- Toimintamme rahoituksesta yli puolet tulee yksityisiltä lahjoittajilta. Lisäksi saamme varoja seurakuntien nimikkosopimuksilla ja testamenttilahjoituksin. Kehitysyhteistyöprojektimme saavat Ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahaa. Vuosibudjettimme on 5 miljoonaa euroa, josta 75,5 prosenttia suuntautuu työhön ulkomailla.
- Perustettu 1974
- Tiedätkö, mihin järjestömme nimi viittaa? Taustalla on jae Raamatusta: ”Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma” (Matt. 13:37–38).
Kansat sydämellä
Teemme työtä Jumalan valtakunnan leviämiseksi erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja. Lähetysnäkemyksemme on kokonaisvaltainen: siihen kuuluu evankeliumin julistaminen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu. Kutsumme kristittyjä löytämään paikkansa lähetystehtävässä.
- Lähdemme ja lähetämme kiitollisina ristin sovituksesta.
- Tunnustamme Jeesuksen koko maailman ainoaksi Pelastajaksi.
- Pidämme evankeliumia kaikkien ihmisten oikeutena.
- Teemme seurakuntaa synnyttävää ja vahvistavaa työtä siellä, missä Kristusta ei tunneta.
- Palvelemme ihmisiä ja yhteisöjä kokonaisvaltaisesti Jeesuksen esimerkin mukaisesti.
- Rakastamme ja kunnioitamme kaikkia ihmisiä. Kohtaamme heidät Jumalan luomina persoonina.
- Toimimme yhteistyöhakuisesti.
Olemme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkolähetysjärjestö. Liitymme työssämme Yhteinen todistus – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaukseen.
Kylväjä lukuina
Jo vuodesta
vuosibudjetti
vuosibudjetista työhön ulkomaille