Lähetysyhdistys Kylväjä

Tervetuloa kirkon lähetysjärjestö Kylväjän sivuille!

Sitoudumme työssämme kokonaisvaltaiseen lähetysnäkemykseen. Siihen kuuluu sekä evankeliumin julistaminen että yhteisöjen elinolojen kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu.

Tutustu tarkemmin Kylväjään.

Ajankohtaista

Viides kausi kirkolliskokouksessa Erkki Puhalaiselle

Kirkolliskokous saa alkavalle istuntokaudelleen varsin kokeneen edustajan Jyväskylästä. Erkki Puhalainen on kantanut vastuuta eri kirkollisissa luottamustehtävissä 2000-luvun alusta saakka. Nyt hänet valittiin Lapuan hiippakunnan maallikkona niin kirkolliskokoukseen kuin hiippakuntavaltuustoonkin.

– Luottamustehtäväni kirkon hallinnossa olen tehnyt pääosin ollessani Lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa, Puhalainen kertoo. Hän on myös Kylväjän aiempi kotimaantyönjohtaja.

– Edeltävän, ja toki nyt alkavan kauden aikana olen ollut eläkkeellä. Olen saanut vaikuttaa kirkolliskokouksen perustevaliokunnassa. Näin olen saanut valmistella yhdessä muiden valiokunnan edustajien kanssa kirkon oppia ja uskoa sekä vaikkapa kirkon ja valtion suhteita sekä ekumeenisia yhteyksiä koskevia lakialoitteita.

– Laajempana pyrkimyksenä on keventää ja joustavoittaa kirkon keskushallintoa ja kohdentaa resursseja seurakunnissa tapahtuvaan perustyöhön.

  • Uusi piispa Inkerin kirkkoon

    Uusi piispa Inkerin kirkkoon

    Inkerin kirkossa vietettiin mieleenpainuvia hetkiä, kun kirkon uudeksi piispaksi vihittiin Ivan Laptev, joka seuraa tehtävässään eläkkeelle jäävää piispaa Aarre Kuukauppia. Ivan Laptevin piispanvihkimys tapahtui Marian kirkossa. Vihkimisen toimitti Aarre Kuukauppi…

Arkisto →