Siirry sisältöön

Menemme tavoittamattomien pariin –


Jotta jumalan valtakunta leviäisi


Rukoilen kristittyjen puolesta, että he voisivat kokea Jumalan rakkautta omassa elämässään ja huomata, että Jeesus rakastaa kaikkia ja kuoli meidän kaikkien puolesta.

Bangladeshin-työntekijä

Seuraava

Tuoreimmat uutiset

Kylväjän nuorten aikuisten Valo-illat saavat jatkoa

Kylväjän Valo-illoissa poraudutaan lähetettynä elämiseen ja kutsumukseen. Samalla illat tarjoavat missionaarista yhteisöllisyyttä nuorille aikuisille. Iltoihin voi osallistua etänä tai paikan päällä alueellisissa soluissa.

Diasporatyö

Diasporatyö kohtaa liikkeelle pakotetut ihmiset

Kylväjä muutti pakolaistyöksi kutsutun työn diasporatyöksi. Uusi termi kuvaa työn todellisuutta paremmin.

Valeuutisten levittämisessä kristitytkin ovat usein osa ongelmaa

The Massachusetts Institute of Technology tutki 126 000 uutista, jotka kolme miljoonaa ihmistä oli jakanut. Havaittiin, että valeuutiset levisivät kuusi kertaa nopeammin, kertoo World Watch Monitor -uutissivuston päätoimittaja Julia Bicknell.

Mongolia

Mongoliassa paljastettiin puutteita liikuntavammaisten henkilöiden oikeuksissa

Tuore hanke Mongoliassa selvitti, etteivät liikuntavammaisten ihmisten oikeudet saada samanvertaista palvelua toteudu. Pienillä huomioimisilla päästäisiin kuitenkin jo pitkälle.

Itä-Aasian pioneerityö

Totalitarismin varjossa: usko kestää ja vahvistuu vainon keskellä

Monet kristityt elävät totalitaristisissa valtioissa. Miltä elämä näyttää heidän silmin? Kylväjän Itä-Aasian pioneerityöntekijä puntaroi vainotuilta kristityiltä oppimaansa.

Yleislahjoitus Kylväjälle

Lahjani Kylväjän työhön.