Siirry sisältöön

Kylväjä kotiutti työntekijänsä Ukrainasta – ”Suurin apu, mitä voimme nyt tarjota on rukoustuki”

Odessan luterilaisen seurakunnan pastori rohkaisi laumaansa historiallisena aamuna 24. helmikuuta psalmin sanoin.

Ukrainan Odessassa työskennelleet Lähetysyhdistys Kylväjän lähetit Marja ja Risto Liedenpohja perheineen palasivat Suomeen viime lauantaina. Kun Suomen ulkoministeriö kehotti suomalaisia poistumaan maasta viikkoa aiemmin, 11. helmikuuta, Liedenpohjien kotiutumista alettiin valmistella heti.

Kylväjässä Ukrainan huononevaa turvallisuustilannetta on seurattu jo pitkään.

– Työntekijöidemme turvallisuus on meille tärkeää ja joudumme jatkuvasti monilla työalueilla mukauttamaan toimintaamme vallitsevien olosuhteiden mukaan. Aika ajoin arviointiprosessimme johtaa työntekijöidemme kutsumiseen kotimaahan, kuten kävi Ukrainan tilanteessa. Päätös oli helppo, sillä uhkakuvat kasvoivat merkittävästi ja Suomen ulkoministeriö kehotti suomalaisia poistumaan maasta välittömästi, turvallisuusvastaava ja pakolaistyön erityisasiantuntija Taneli Skyttä kertoo.

Ukrainassa tilanne muuttui dramaattisesti kuluvan viikon aikana.

– Avoin konflikti on uusi vaihe tässä pitkään jatkuneessa jännitteisessä tilanteessa. Nähtäväksi jää, miten pahaksi se eskaloituu eri puolilla maata, ja mitä käytännön vaikutuksia sillä on kumppaneihimme Odessassa. Suurin apu, mitä voimme juuri nyt tarjota on rukoustuki, jota meiltä on pyydetty, Skyttä kuvaa. 

Vuodesta 2008 lähtien Ukrainassa työskennelleet Liedenpohjat ovat ehtineet asettua Virroille, Liedenpohjan kylälle.
– Oli ikävä joutua lähtemään Odessasta, mutta tässä tilanteessa ei ollut muuta mahdollisuutta. Seuraamme surullisina Ukrainan tapahtumia. Lapset pääsivät takaisin omille luokilleen ja he ovat olleet jo koulussa tällä viikolla, Risto Liedenpohja kertoo.

Kylväjä tekee Ukrainassa juutalaistyötä yhdessä Jews for Jesus -järjestön kanssa. Juutalaisia evankelioiva työ on paikallisten johdossa, joten työ jatkuu suomalaislähettien kotiutumisesta huolimatta. Marja ja Risto Liedenpohjat pitävät tiiviisti yhteyttä kumppaneihin ja ystäviin Ukrainassa.

– He turvaavat Jumalaan, muuta vaihtoehtoa heillä ei tässä tilanteessa ole. Monet ovat peloissaan ja useat aikovat lähteä kaupungista maaseudulle turvaan.

Odessan luterilaisen seurakunnan pastori Oleg lähetti tänä aamuna seurakuntalaisille Psalmin 91 rohkaisevat sanat: Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ´Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.´

– Toivomme ja rukoilemme yhdessä muiden kanssa, että Ukrainaan palaa rauha. On ennenaikaista sanoa, koska Liedenpohjat voivat palata kotiinsa Odessaan. Nyt tärkeintä on seistä kumppaniemme rinnalla rukouksin. Prioriteettimme on ukrainalaisten oikeus hyvään ja turvalliseen arkeen, Taneli Skyttä painottaa.

Mari Turunen