Siirry sisältöön

Synkkyydestä ilon ja valon lähettilääksi

Jeesuksen sanat työn ja kuormien uuvuttamille mullistivat pakistanilaissyntyisen Faisalin jumalasuhteen.

Pakistanilais-suomalaisen Faisal Masihin elämän rankin ajanjakso alkoi maaliskuussa 2012.

Kuusi vuotta aiemmin Suomeen muuttanut Faisal oli ollut alakuloinen, mutta tuolloin elämästä katosi viimeinenkin ilo, rauha ja tyydytys. Ruoat menettivät makunsa, ja mielessä liikkui itsemurha-ajatuksia. Yöt menivät valvoen tai painajaisia nähden. Vaikka oli kevät, Helsingin Pukinmäessä sijaitsevan kerrostalon ikkunasta avautuva maisema tuntui pimeältä.

– Elämä Pakistanissa oli ollut vaikeaa, ja Suomessakin olin joutunut taistelemaan viisumeiden sekä opiskelu- ja työpaikan saamiseksi. Kaikki suunnitelmani olivat jumissa, ja Suomen erilainen kulttuuri ja kieli kuormittivat. Koin, ettei minulla ole mitään toivoa, Faisal muistelee.

Nykyään Faisal ja hänen Bella-puolisonsa työskentelevät Ateenassa osana Kylväjän diasporatiimiä ja pyrkivät kohtaamaan kaupungissa asuvia Pakistanista, Intiasta, Bangladeshista ja Nepalista tulleita siirtolaisia. Omakohtainen kokemus maahanmuuttajien vaikeuksista on muodostunut tärkeäksi työkaluksi.

– Nyt ajattelen, että kaikki kokemani oli osa Jumalan upeaa suunnitelmaa ja auttaa meitä samaistumaan näihin ihmisiin läheisemmin. Järjestämme heille kielikursseja, koska tiedämme, että kielitaito on maahanmuuttajille aina suuri haaste. Annamme heille rakkautta, koska tiedämme, etteivät he saa rakkautta, rauhaa eivätkä iloa tässä maailmassa.

Omakohtainen kokemus maahanmuuttajien vaikeuksista on muodostunut tärkeäksi työkaluksi.

Vainotun unelma

Faisal syntyi Koillis-Pakistanin Lahoressa vuonna 1977 katoliseen perheeseen. Vanhempiensa ja sisarustensa mukana hän osallistui jumalanpalveluksiin ja noudatti katolisia hartausperinteitä.

– Olin jossakin kristityn ja nimikristityn välillä. Raamatun sanalla ei ollut sijaa sydämessäni, enkä ymmärtänyt, kuka olen ja mikä on elämän tarkoitus, Faisal luonnehtii.

Pakistanissa uskonnolliset vähemmistöt kokevat monenlaista syrjintää, painostusta ja jopa väkivaltaa. Faisalin elämässä se näkyi etenkin koulukiusaamisena, mutta kerran muslimijoukko hyökkäsi perheen kotikadulle, heitteli kiviä ja sytytti naapurissa asuvien kristittyjen taloja tuleen.

Vaikeuksien keskellä heräsi unelma: Faisal kouluttautuisi lakimieheksi. Siten hän voisi auttaa muita kaltoin kohdeltuja. Collegen jälkeen hän pääsikin suorittamaan oikeustieteen alempaa korkeakoulututkintoa. Kristillisen avustusjärjestön toiminnan piiristä löytyi tyttöystävä, niin ikään kristillisessä kodissa kasvanut Bella.

Vuonna 2004 Bella muutti Suomeen au pairiksi, ja Faisal tuli perässä saatuaan opintonsa valmiiksi. Pari avioitui, ja 2007 perheeseen syntyi poika, Josh.

Suomessa Faisal suoritti liiketalouden merkonomin ja sosiaalialan opintoja. Sen sijaan unelma oikeustieteen maisterintutkinnosta ei toteutunut.

Bella oli helluntailainen, ja sunnuntaisin Faisal lähti toisinaan Bellan mukaan helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin.

”Tule opetuslapsekseni”

Masennuttuaan Faisal pääsi terapiaan ja sai lääkityksen, mutta toivottomuus ei hellittänyt. Kuukaudet kuluivat. Eräänä päivänä Faisal avasi Raamatun, ja hänen silmänsä osuivat Jeesuksen sanoihin: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.)

Silloin kärsivän miehen sydämessä tapahtui jotakin.

– Koin, että siinä Jumala puhui suoraan minulle. Sanoin Herralle, että olin yrittänyt tulla hänen luokseen ja pyytänyt pastoreita rukoilemaan puolestani. Jeesus vastasi, että tule luokseni suoraan ja ole opetuslapseni, niin minä vapautan sinut tästä taakasta ja teen sinusta siunauksen ihmisille.

– Samalla Herra näytti, että synnin kahleet olivat sitoneet minut ja että hän katkoisi ne kahleet. Silloin sain levon ja aloin parantua. Ymmärsin, että tässä on Jumala ja näin voin keskustella hänen kanssaan.

Sen jälkeen Faisal ja Bella menivät Suomen Raamattuopiston Kristittynä Suomessa -kurssille, jossa opiskeltiin Raamattua ja suomea. Opistolla syntyivat ensimmäiset kontaktit Kylväjään.

Jeesus vastasi, että tule luokseni suoraan.

Rukousvastauksia

Ateenassa Masihit työskentelivät aluksi Crossroads-nimisen järjestön ylläpitämässä pakolaisten avustuskeskuksessa. Lisäksi he alkoivat järjestää kotikokouksia, joihin he kutsuivat kohtaamiaan pakistanilaisia, intialaisia ja muita eteläaasialaisia siirtolaisia.

Kun ryhmä kasvoi, eräs helluntaiseurakunta antoi tilansa heidän käyttöönsä lauantaisin. Sitten he saivat omat tilat läheltä Ateenan lentokenttää. Syntyi Alfa & Omega -keskus, jossa järjestetään jumalanpalveluksia ja monipuolista sosiaalista toimintaa. Faisal toimii keskuksen johtajana.

Myös ihmeet ja merkit ovat seuranneet julistettua Sanaa. Dramaattisimpia rukousvastauksia ovat kahden C-hepatiittia sairastaneen muslimimiehen paranemiset. Toisessa tapauksessa sairaus oli jo edennyt niin pitkälle, että lääkäri oli sanonut miehellä olevan vain vähän elinaikaa jäljellä.

Parannuttuaan kumpikin mies kääntyi Jeesuksen seuraajaksi.

– Miesten kerrottua tapahtuneesta monia uusia ihmisiä on tullut tilaisuuksiimme.

Etapit

2006 oikeustieteen alempi korkeakoulututkinto Lahoren yliopistossa
2007–2008 liiketalouden merkonomiopintoja Porvoon kauppaoppilaitoksessa
2009–2011 sosiaalialan opintoja Järvenpään Diakissa
2013–2014 Kristittynä Suomessa -kurssi Suomen Raamattuopistossa
2015 suntion ammattitutkinto Laajasalon opistossa
2015–2017 suntiona Pitäjänmäen, Laajasalon ja Roihuvuoren seurakunnissa
2017 Kylväjän lähetyskurssi
2018– Kylväjän diasporatyössä Kreikassa

Teksti: Heikki Salmela
Kuva: Jussi Valkeajoki

Artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehden juhlanumerossa 1/24. Tilaa maksuton Kylväjä-lehti täältä!