Siirry sisältöön

Auta Ukrainaa -keräys rikkoi Kylväjän keräysennätykset – kiitosvideo näyttää, mitä reilulla 190 000 eurolla on saatu aikaan

Juuri julkaistu video summaa yhteistyön ja rukouksen voimaa järkyttävän sodan keskellä.

Maaliskuun alussa Kylväjä käynnisti Auta Ukrainaa -keräyksen, sillä moni suomalainen otti järjestöön yhteyttä ja kertoi haluavansa auttaa. Onhan Kylväjä on ainoa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jolla on ollut maassa omia työntekijöitä. Kylväjän lähetit Risto ja Marja Liedenpohja perheineen kotiutettiin Suomeen ennen sodan alkamista, mutta paikalliset kumppanit, jo ystäviksi tulleet, jäivät.

– On upeaa, että Suomessa ihmiset edelleen reagoivat maailman hätään. Auttajat olivat nopeampia kuin me Kylväjässä! Rahaa alkoi kertyä nopeasti ja saatoimme ottaa yhteyttä kumppaneihimme Ukrainassa ja tarjota heille apua jo ennen kuin he osasivat sitä pyytää, Hanna Lindberg kertoo. Hän toimii Ukrainan työaluevastaavana ja Kylväjän apulaislähetysjohtajana.

Kylväjä julkaisi 9. joulukuuta videon, joka näyttää, että keräysvarat mahdollistavat sodasta kärsivien auttamisen, johon paikallisten taloudelliset resurssit eivät millään riittäisi, sillä sota jatkunut jo yli yhdeksän kuukautta.

Videolla Jews for Jesus -järjestön työntekijä Leonid Vasserman toteaa, että sota on muuttanut koko elämän. Hän on auttanut ihmisiä itseään säästämättä.

– Kaikissa tapaamisissa ihmisten kanssa me suuntaamme heidän katseensa Jumalaan. On todellakin vain yksi, joka voi meitä auttaa.

Liikuttavia rinnalle tuloja

– Ajattelin, että tätä laulua ei tarvitsisi enää laulaa.

Elokuussa 1991 Pekka Simojoki järkyttyi uutiskuvien äärellä, jotka näyttivät kaksikymmentä kilometriä pitkän panssarikolonnan lähestyvän Tallinnaa. Syntyi laulu He eivät koskaan sydäntämme saa.

Viime huhtikuussa kristityt artistit halusivat tehdä Auta Ukrainaa -keräystä tukevan musiikkivideon, jolla tuo laulu sai uuden elämän. Musiikkivideon eri kieliversioita on katsottu Youtubessa yli 80 000 kertaa.

– Olimme koko työyhteisönä liikuttuneita tällaisesta artistien rinnalle tulosta. Musiikkivideo tekstitettiin myös ukrainaksi ja venäjäksi ja se on rohkaissut monia eri puolilla Eurooppaa, Kylväjän viestintäpäällikkö Mari Turunen toteaa.

Tulevana talvena ihmisten avuntarve kohdistuu edelleen perustarpeisiin, kuten ruokaan ja lääkkeisiin sekä hengellisen ja henkisen tuen ja kohtaamisen tarpeeseen. Kylväjä saa kumppaneiltaan ajantasaista tietoa, mitä Ukrainassa ja pakolaisia vastaanottaneissa maissa tapahtuu ja miten kannattaa kulloinkin toimia.

– Vuoden mittaan henkilökohtaiset yhteydet ovat järjestöjen tasolla vahvistuneet. Tähän asti tarvittavia tarvikkeita on löytynyt Ukrainasta tai lähialueilta, joten kätevintä ja tehokkainta on jatkaa tilisiirtoja suoraan kumppaneille, Hanna Lindberg kuvaa.

Hänet itsensä Ukrainan tilanteen seuraaminen on havahduttanut lähellä riehuvan sodan todellisuuteen ja vienyt ajatukset oman suvun evakkokokemuksiin.

– Kumppanit ovat kuin perheenjäseniä. Onneksi Jumala on varjellut heidät!

Yhteydenpito myös rohkaisee puolin ja toisin. Sadat ihmiset Suomessa seuraavat esimerkiksi Kylväjän sosiaalista mediaa ja rukoilevat kumppaneiltamme välittämiemme rukousaiheiden puolesta.

Kylväjän Auta Ukrainaa keräys on tuottanut marraskuun loppuun mennessä yli 190 000 euroa. Keräykseen voi edelleen osallistua Kylväjän verkkosivuilla.

Koskettava kiitosvideo Auta Ukrainaa -keräykseen osallistuneille on Antti Vuoren käsialaa.
Katso video

Kuvat: Antti Vuori, Vladislav Smokvin ja Алесь Усцінаў / Pexels.

Lue lisää:
Uutinen musiikkivideon julkaisemisesta

Linkki musiikkivideoon (suomi/englanti)

Musiikkivideo tekstitettynä ukrainaksi ja venäjäksi

Uutinen Liedenpohjien kotiuttamisesta