Siirry sisältöön

Kehitysyhteistyö

Teemme työtä yhdessä haavoittuvissa tilanteissa ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten kanssa. Toimimme etenkin etnisten vähemmistöryhmien, naisten, lasten ja vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien ja elinolojen parantamiseksi.


Visiomme on vahvistuneet yksilöt ja yhteisöt

Kehitysyhteistyömme visio on kokonaisvaltainen ja se nousee kristillisestä rakkaudesta. Tunnustamme erottelematta jokaisen ihmisarvon. Meille yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on tärkeää.

Vahvistamalla yksilöitä, yhteisöjä ja järjestöjä autamme niitä kehittymään. Edistämme yhdessä haavoittuvissa tilanteissa ja köyhyydessä elävien ihmisten kanssa tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.  Heitä ovat erityisesti etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset, naiset ja lapset sekä vammaiset ihmiset.

Olemme vuodesta 1979 lähtien toteuttaneet Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin hankkeita Aasiassa ja Afrikassa. Panostamme kapasiteetin vahvistumiseen, palveluiden saatavuuteen sekä toimeentuloon. 

Lue lisää kehitysyhteistyön strategiastamme ja eettisistä periaatteistamme: 

KYT STRATEGIA
EETTISET PERIAATTEET


Toteutamme Suomen valtion kehitysyhteistyövaroin viittä kehitysyhteistyöhanketta:

MONGOLIA

BANGLADESH

Olemme lisäksi mukana Norjan lähetysliiton (NLM) kehitysyhteistyöhankkeessa parantamassa Etiopian ruokaturvaa.

Innostuitko? Jokaisessa hankkeessamme vastaamme omarahoitusosuudesta. Tule mukaan työhömme ja lahjoita kehitysyhteistyöhön!


KEHITYSYHTEISTYÖN TULOKSIA

Liikuntavammaisten naisten vertaistuen ja synnytysterveyspalvelujen parantaminen
Mongolia, jatkohanke (2019–2022)

Vertaistukiryhmät ja koulutus vahvistivat vammaisten ihmisten itseluottamusta ja kokemusta oman elämän omistajuudesta. Ryhmiä oli 14, ja niihin osallistui yhteensä 183 ihmistä.


Päätöksentekijöiden, terveydenhuollon ammattilaisten ja suuren yleisön tieto lisääntyi ja asenteet muuttuivat. Muutokset näkyivät myös käytännön työssä. 18 terveysasemaa kohensi esteettömyyttään. Lisääntymisterveyspalveluita tarjottiin 446 vammaiselle ihmiselle. 469 viranomaista osallistui koulutus- ja vaikuttamistoimintaan.


Hanketiimi valmisti vammaisille ihmisille suunnatun lisääntymisterveyden koulutuspaketin – ensimmäisen laatuaan. Paketti sai myös Terveysministeriön hyväksynnän.


Vaikuttamistyön tuloksena solmittiin sopimus vammaisten ihmisten lisääntymisterveyteen erikoistuneiden kansallisten kouluttajien kouluttamiseksi. Lisäksi sovittiin esteettömien tutkimuspöytien ja muiden keskeisten varusteiden hankkimisesta.

Tulokset vaikuttivat seuraaviin kehitystavoitteisiin: naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien vahvistaminen.


Ruokaturvaa kyläyhteisövoimalla
Bangladesh (2019–2021)

Kaikki säästöryhmien perheet säästivät enemmän rahaa ja riisiä kuin aiemmin. Perheillä on omia ruuan lähteitä ja monilla on omia vuohia.


Ennen hanketta 35 % perheistä kertoi syövänsä vähintään kolme kertaa päivässä. Nyt luku on 75 %.


Kotitalouksilla on monipuolisemmat tulonlähteet: 92 % ammatillisen koulutuksen saaneista ja 55 % muista osallistujista on vähintään kaksi erilaista tulonlähdettä (verrattuna aiempaan, jolloin oli yksi tai ei lainkaan tulonlähdettä).

Tulokset vaikuttivat seuraaviin kehitystavoitteisiin: köyhyyden väheneminen, tasa-arvon lisääntyminen ja väestön elämänlaadun koheneminen.

Tutustu myös globaalikasvatuksen materiaaleihin Bangladeshista ja Mongoliasta!

Ajankohtaista alueella

Kehitysyhteistyö
Mongolialainen nainen vilkuttaa iloisesti muiden vammaisten henkilöiden kanssa.

Näkynä yhdenvertainen Mongolia

Jotta vammaisten oikeudet voivat toteutua, monien perinteisten ajattelutapojen on muututtava. Mongolian vammaisryhmiä voimaannuttanut kehityshanke saa jatkoa.

Kehitysyhteistyö

Vammaisjärjestöjä vahvistamassa: Kun vammaisten ihmisten ääni voimistuu, demokratia voittaa

Ulkoministeriö hyväksyi Kylväjän uuden hankkeen Mongoliaan vuosille 2023–2026. Vammaisjärjestöjä vahvistava hanke edistää yhdenvertaista kansalaisuutta.

Kehitysyhteistyö

Naiset mukaan päättämään perheen asioista Bangladeshissa

Luoteis-Bangladeshissa käynnistettiin uusi hanke haavoittuvassa asemassa oleville naisille. Vaikutus tulee koskettamaan koko yhteisöä.

Kehitysyhteistyö

Bangladeshissa kehitysyhteistyö auttaa katkaisemaan huonot kierteet

Bangladeshissa on tehty sitkeästi työtä aliravitsemuksen vähentämiseksi, ja tulokset ovat lupaavia. Kylväjän kehitysyhteistyöhankkeen ansiosta monet perheet syövät nyt yhden aterian sijaan kolme ateriaa päivässä.

Kehitysyhteistyö

Pikku Kylväjän uudet oppimateriaalit  kouluihin

Lastenohjelma Pikku Kylväjän tuoreimmat jaksot avaavat ikkunoita kehitysyhteistyöhön. Nyt näitä näkymiä voidaan tutkia helposti myös koululuokissa.

Kehitysyhteistyö

Pikku Kylväjässä sukelletaan lasten oikeuksiin

Lasten oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus hyvään kohteluun. Pikku Kylväjä kertoo oikeudesta omaan kieleen ja ruokaan lasten kielellä.

”Tehkää työnne auliisti,
niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä.
Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen.
Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.” (Ef. 6: 7, 18)

Herra, anna viisautta, kestävyyttä,
iloa kehitysyhteistyön hankkeissa
paikallisille ja suomalaisille työntekijöille.
Johdata kaikkein köyhimpien ja haavoittuvimpien pariin,
kertomaan miten arvokkaita,
Jumalan luomia he ovat.

Näkyköön rakkautesi kaikessa, opettamisessa,
kouluttamisessa, auttamisessa.
Jeesus, nimessäsi, aamen.

Lahjoita kehitysyhteistyöhön

Tutustu työntekijöihimme.

Tue työtämme kehitysyhteistyössä. Tee lahjoitus: